|
Alku
08.07.2010
Ylen työntekijäin tuomio!
Yleisradion ohjelmatyöntekijät tuomitsevat Ylen kokoomusjohtoisen
hallituksen päätöksen korottaa uuden toimitusjohtajan palkkaa yli 50
prosenttia verrattuna edeltäjänsä palkkaan.
Työntekijät tuomitessaan menettelyn muistuttavat, että samaan aikaan Ylen
henkilöstön määrää ollaan vähentämässä yli 300 henkilöllä ja tänään Ylen
toimintaa rahoitetaan lainarahalla! Toimitusjohtajan häpeämättömän
palkankorotuksen vuoksi lainataan lisää rahaa!
Tämä on sitä Kokoomuslaista politiikkaa - etuoikeutetuille
kokoomuslaisille lisää liksaa ja työntekijöitä kortistoon!
Olikohan työministeri Sinnemäkikin taas tukemassa Jyrkin harjoittamaa
politiikkaa?
Sehän näyttää olevan tässä hallituksessa kuten Greenpeace panderollissaan
ilmaisi: "Jyrki vie ja Mauri vikisee!"
Sama se on Sinnemäen suhteenkin, siinä "Kokoomus vie ja Anne vikisee!"
Anna palautetta
07.05.2010
Uskon miehen moraali?
Nova Kiinteistökehityksen konkurssipesä vaatii Arto Merisalolta, Tapani
Yli-Saunamäeltä ja neljältä muulta yhtiön entiseltä johtohenkilöltä
yhteisvastuullisesti kaikkiaan 3,5 miljoonan euron vahingonkorvauksia.
Konkurssipesän mukaan Nova
Kiinteistökehitys jakoi varojaan laittomasti sen emoyhtiölle Nova
Groupille, maksoi perusteettomia vaalitukiaisia ja pönkitti törsäilevästi
erityisesti Arto Merisalon ylellistä elämää.
Nova Kiinteistökehityksen konkurssipesä perustelee miljoonavaatimustaan mm:
- Nova Kiinteistökehitys lainasi aina käytännöllisesti katsoen kaikki
liikenevät rahavaransa maksukyvyttömälle emoyhtiölleen Nova Group Oy:lle.
- Yhtiö lainasi ilman liiketaloudellisesti hyväksyttävää syytä Arto
Merisalolle 732 000 euroa, minkä
määrän Merisalo kuittasi palkakseen.
- Yhtiö maksoi Menestyvä Suomi ry:lle seminaarimaksuja
100 000 euroa. Rahat oli
tarkoitettu Keskusta-puolueen eduskuntavaalityöhön.
- Yhtiön varoja on käytetty törsäilevästi mm. kalliisiin autoihin ja
ulkomaanmatkoihin.
- Yhtiö on maksanut Merisalojen asunnon kalusteita ja astioita.
Nova Kiinteistökehityksen
entinen uskossa oleva toimitusjohtaja Arto Merisalo on konkurssipesän haastehakemuksesta
kuulemma raivoissaan?
On siinä uskovaisen miehen syytä olla muutakin kuin raivoissaan. Eiköhän
olisi syytä antaa uskonveljille jonkinlainen selitys korruptoituneen
miehen ja seuralaisten hävyttömistä ja rikollisiksi havaituista menettelytavoista!
Vai lieneekö tämänkin veljeskunnan periaatteet kuin
jesuiittaveljeskunnalla - "tarkoitus pyhittää keinot"!?
PS. Poliisi on suorittanut
kotietsinnän Keskustan puoluetoimistossa...!!!
Keskustan yhteyspäällikön rovaniemeläisen Lasse Kontiolan tietokone ja
puhelin poliisille!
Keskustan kansanedustajaa Antti Kaikkosta "Kanki-Kaikkosta" epäillään
luottamusaseman väärinkäytöstä Keskustan nuorisosäätiössä?
Anna palautetta
Takaisin
06.05.2010
Lahjontaa, lahjontaa!
Yleisradio vaihtoi toimitusjohtajaa. Paikalle palkattiin kokoomuksen mies
Lauri Kivinen. Kokoomuksen johtaman hallituksen mielestä mies on niin
hyvä, että palkkaakin päätettiin saman tien nostaa 25000 euroon
kuukaudessa eli korotusta entisen johtajan Mikael Jungerin palkkaan 8500
euroa kuukaudessa! Epäillä sopii tuleeko palkka ansioista, kun ei miehellä
ole näyttöä alalta lainkaan!
Eiköhän se olekin takuurahoja siitä, että YLE:n ohjelmapolitiikkaa
reivataan oikealle Kokoomuspolitiikkojen toivomaan suuntaan. Onko jatkossa
odotettavissa ohjelmistoa, jossa ajankohtaisohjelmissa kerrotaan
miten "maamme isä aurinkoinen" Jyrki pelastaa meidät perikadolta, rambo
Häkämies luotsaa maamme onneen - Natoon, vauhtiveikko Aleksanteri
lähetetään seuraaviin olympialaisiin pelastamaan kestävyysjuoksijoittemme
ryvettynyt maine ja koulutyttö Henna panee maan sekä alemman että ylemmän
koulutuksen sekaisi..., anteeksi kuntoon ja Suvi solmii viimeisetkin
piuhat...?!
Muuten tuon 8500 kuukausilisän ohella uusi toimitusjohtaja YLE:ssä on
oikeutettu vielä kolmen kuukauden palkkaa vastaavaan tulospalkkioon.
Palkan nousu on ainakin kymmenkertainen pienituloisen eläkeläisen
kuukausiansioihin nähden. Ja totta kai Kokoomus palkitsee poikansa ja
Lauri saa tulospalkkiota 75.000 euroa vuodessa eli vuosiansiot kohoavat
verrattuna edeltäjäänsä 177.000 euroa vuodessa!!! Siis toisin sanoen
Laurin kokonaisansiot ovat 375.000 euroa vuodessa.
Tämä on sitä Kokoomuslaista tulopolitiikkaa, veronmaksajien rahoja
Kreikkaan 1600.000.000 euroa ja maan hyvin toimeentuleville kohtuuttomat
ansiot, verohelpotuksia ja tukipalkkioita joita vain mielikuvitus
rajoittaa. Hyvää vauhtia ollaan menossa korruptoituneen mafiajohtoisen (Berlusconi
ja comppanyt) etelä-eurooppalaisen politiikan suuntaan!
Anna palautetta
Takaisin
25.04.2010
Sinne meni Sinnemäki ja vihreys
ydinvoimamonttuun
Vihreiden keskiviikko oli poliittinen katastrofi. Puolue vastusti
ydinvoimalupia viimeiseen asti, mutta aikoo (haluaa) pysyä
hallituksessa, kun Suomi kipuaa ydinvoimalarakentamisessa maailman
johtavaksi maaksi. Turpiin tuli (vihreille) yhdessä kaikkein
keskeisimmässä poliittisessa tavoitteessa.....
Eihän tuossa mitään järkeä ole. Vihreiden pitää joko todeta suoraan, että
puolue hyväksyy hallituksen ydinvoimalinjauksen tai sitten lähtee
hallituksesta. Puoliksi raskaana ei voi olla edes (vihreässä)
politiikassa.
Kursiivi teksti lainaus Markku Mantilan kolumnista Kalevassa
25.4.2010
Tuota nuolentaa ja rähmällään oloa se on ollut koko vihreiden
hallituspolitiikka. Periaatteilla voi pyyhkiä takapuolta sillä
hallituspaikka tässä tärkein on. Se mitä sillä saavutetaan on yhtä tyhjän
kanssa. Vihreitä viedään "kuin pässiä narussa".
Henkilökohtainen kantani ei edes ole kielteinen ydinvoimalaratkaisuun, mutta
näiden "vehreiden" periaatteettomuus on ihmetykseni aihe.
Anna palautetta
Takaisin
01.04.2010
Reumasairaalasta
Seurasin illan A-talk ohjelmaa ja siinä käytyä keskustelua Heinolan
reumasairaalan konkursistaja sen seuraamuksista. Illan keskusteluun
osallistui reumasairaalan tj. Hannele Kalkse, HUS:n ylilääkäri Riitta
Luosujärvi, kansanedustaja? Arja Karhuvaara kokoomuksesta sekä reumaa
pitkään sairastanut potilas.
Ihmettelen miten sydämettömiä kansaamme edustavat voivat esiintyessään olla.
Tämän kokoomuslaisen kansanedustajan, jolle ilmeisesti liituraitapoika
Katainen oli pannut sanat suuhun, esitti sitä kylmyyttä ja
ymmärtämättömyyttä jota vain kokoomuslaiselta voi odottaa. Hän esiintyi
ohjelmassa kuten tyypillinen kokoomuslainen kylmästi ja potilaiden tarpeita
ymmärtämättä Ohjelmassa esiintynyt HUS:n ylilääkäri Riitta Luosujärvi oli
ilmeisesti saatettu paikalle todistelemaan kokoomuksen tukijana
saavuttamaansa asemaa. Kokoomuksen markkinoimasta ylivoimasta huolimatta
syntyi kyllä erittäin negatiivinen kuva siitä miten pohjoismaista
terveydenhuoltoamme ollaan tässäkin tapauksessa tuhoamassa ja tavoitteena
suunnata nämäkin palvelut yksityssektorille.
Anna palautetta
Takaisin
10.02.2010
Järkipuhetta maahanmuutosta
Kaleva otsikoi pääkirjoituksensa noin keskiviikkona 10.02.2010 ja lehti
kirjoittaa:
Keskustelu maahanmuutosta ja ulkomaalaisista tuppaa Suomessa jakamaan
ihmiset kahteen leiriin: maahanmuuton ja maahanmuuttajien vastustajiin ja
niiden puolustajiin.
Työttömien määrän kasvaessa maassa on pilkahdellut jopa
ulkomaalaisvastaisuuden merkkejä. Niitä eivät suinkaan laannuta uutiset
tuhansien eurojen tuista kuukausittain, joita ulkomaalaistaustaisille
perheille on suunnattu.
Presidentti Martti Ahtisaari otti asiaan kantaa puhuessaan Oulussa.
Ahtisaaren mukaan maahanmuuton perustaksi voisi edellyttää tarkkaa
suunnittelua , koulutusta ja kielten opetusta. Hän esitti jopa kielen
osaamista muuton ehdoksi.
Hän kehotti suomalaisia ottamaan oppia Kanadasta. Siellä viranomaiset
arvioivat tarkkaan ihmiset, joilla on ammattitaitoa ja osaamista, jota
maassa tarvitaan. Lisäksi Ahtisaari toivoo, että Suomeen tultaisiin
kulttuureista, joista lähtevillä on edellytykset sopeutua Suomeen ja
suomalaisuuteen.
Edellisen perusteella voi vain todeta, että nämä eilisessä mielipiteessäni
mainitsemani itä-afrikkalaiset eivät miltään osin täyttäisi ensinnäkään
vaatimuksia, joita esimerkiksi Kanada asettaa. 90 % näistä maahanmuuttajista
on luku- ja kirjoitustaidottomia, jolloin heidän ammatillinen osaamisen
tasonsa on verrannollinen siihen..
Tuota taustaa vasten heidän mahdollisuutensa kielen opiskeluun ja oppimiseen
ovat kyllä rajalliset. Kun lisäksi ajattelee heidän kulttuuritaustaansa,
niin voi vain todeta; että heidän taustansa ei ole paras mahdollinen
edellytettäessä sopeutumista Suomeen ja suomalaisuuteen.
Anna palautetta
09.02.2010
Suomalaista
maahanmuuttopolitiikkaa
Tästä mielipiteestä on suuri vaara saada rasistin leiman, siitä huolimatta,
sen uhallakin, olen kyllä vähintäänkin pakotettu jotain lausumaan.
Sanotaan ja tilastotkin kertovat, että Suomi on Euroopan avokätisin maahan
muuttaneiden avustaja ja erityisen avokätisesti näyttää tuki kohdistuvan
itäisestä Afrikasta muuttaneisiin "suurperheisiin", jotka mediankin
kertomien todisteiden mukaan saavat kuukausittain avustussummia, joista
esim. suomalainen yksinhuoltaja tai työttömäksi joutunut voi ainoastaan
haaveilla. Ja kaiken lisäksi tuen perusteiksi sepitetyt tarinat ovat usein
osoittautuneet valheellisiksi ja jopa suoranaisiksi petoksiksi.
Eikö olisi parempi ja myöskin edullisempaa avustaa näitä Itä-Afrikan
kirjoitus- ja lukutaidottomia eikristyttyjä siellä omissa tutuissa
ympyröissään, ilman sopeutumisvaikeuksia tänne vieraaseen kulttuuriin,
vääräuskoisten joukkoon. Avustussummat voisi varmasti puolittaa ja silti
nämä avustettavat eläisivät vähintäänkin kuin paikalliset paremmin
toimeentulevat ja kaiken lisäksi Suomen veronmaksajilta säästyisi
kuljetuskustannukset ja maahanmuuttoresurssit voitaisiin suunnata
sellaisille maahanmuuttajille, joilla edellytykset sopeutua tänne.
Pakostakin syntyy mielikuva suomalaisesta sinisilmäisestä
maahanmuuttopolitiikasta, jota johtavat reaalitodellisuudesta vieraantuneet
haihattelijat. Maan johdon pitäisi kyllä panna asioita järjestykseen ja
kertoa missä mennään, mutta mitäs tämä johto tekee? Se syytää helpotuksia
niille, jotka niitä eivät tarvitse ja lisää rasitteita pieni- ja
keskituloisten veronmaksajien kontolle. Sama eriarvoinen todellisuus on
edessä myös suomalaisella, joka on pakotettu ilman omaa syytään sosiaaliseen
tukeen selvitäkseen työttömyydestä, sairaudesta, vanhuudesta,
yksinhuoltajuudesta... Verovaroilla kustannettavilla tuki- ja
erityistukitoimenpiteillä rahoitetaan ryhmiä, joilla ei koskaan ole
tarkoituskaan osallistua tähän yhteiskuntaan muuten kuin avun
vastaanottajina.
Anna palautetta
Takaisin
15.01.2010
Iivarin poikia
No niin, edellisessä muistiinpanossani kerroin, että olen ottanut
DNA-näytteen. Joulukuun alkupäivinä sitten lähetin tuon näytteeni Teksasiin
FamilyTreeDNA:n analysoitavaksi. Alkuviikosta sain ensimmäisen Y12-markkerin
tuloksen ja eilen sitten valmistui täydellinen Y67-markkerin tulos. Tuon
tuloksen perusteella ns. haploryhmäni (haplogroup) eli "klaanini" on I1.
Tuon I-tunnuksen perusteella "klaaniin" kuuluvia sanotaan "Iivarin
pojiksi". Sukujuuriltaan I1-haploryhmä määritellään anglo-saksiseksi.
Esi-isät ovat eläneet nykyisen Pohjois-Saksan alueella. Haploryhmä on
jakaantunut edelleen alaryhmiksi I1a, I1b, I1c, I1d jne. Tuo minun ryhmäni
olisi kuitenkin tuo "alkuperäinen" I1-ryhmä, josta tapahtuneiden mutaatioiden
perusteella on sitten nimetty nuo alaryhmät.
Suomeen tuo I1-ryhmä on tullut todennäköisesti Jyllannin niemimaan ja
Skandinavian eteläosien kautta Satakuntaan. Milloin tuo minun isälinjani
vanhimman tunnetun "Iivarin poikiin" kuuluvan Bertil Mattssonin (Perttuli
Matinpoika) esi-isät siirtyivät Tornionlaaksoon, se on vielä epäselvää.
Näiden DNA-tulosten määrän kasvaessa, myös tuo "klaaniin" lähempien sukuun
kuuluneiden määrän kasvaa ja mahdollisesti tuo "klaanin" kulkeutumisen tiet
alkavat hahmottua.
Nuo tulokset julkaistaan
FamilyTreeDNA:n Suomi-projektin sivuilla ja ovat
siellä kaikkien projektissa mukana olevien nähtävissä. Itse voi siirtää omat
tuloksensa kansainväliselle sivustolle (ysearch.org), jolloin ne ovat
kaikkien katsottavissa.
Heti tulokseni ilmestyttyä internetissä noille sivuille, sain yhteydenottoja
genetiikan harrastajilta, jotka olivat löytäneet yhteneväisyyksiä
(sukulaisuuden) verratessaan tuloksiani omiinsa. Englantilaiselta kaverilta,
jonka kanssa minulla Y23-markkerin tuloksessa oli yksi poikkeama, ehti
eilisen päivän aikaan jo lähettää minulle kolme sähköpostia.
Siinä sitä on eläkeläiselle, jonka englannin kielen taito on hyvin
rajallinen, uutta haastetta. Kaikkea uutta sitä on jo täytynytkin opetella
tämän sukututkimusharrastuksen perusteella. Nyt näyttää, että tuon "klaanin"
perusteella huomattava osa varhaisista "sukulaisista" on mm. Englannissa.
Pitää tässä saada aikaan vastaus englantilaiselle tuttavalleni ja nyt on
alettava vakavasti harkitsemaan englannin kielen opintoja ja kielitaidon
vahvistamista?
Anna palautetta
Takaisin
17.12.2009
Sukututkimuksen
uusi ulottuvuus
Harrastettuani muutaman vuoden juurieni selvittämistä,
olen tänä aikana saanut myös varsinaisten sukutietojen ohella tilaisuuden
tutustua toisiin alan harrastajiin. Heidän seurassaan tunnen näiden muutaman
vuoden jälkeenkin olevani harrastelija, mutta altis oppimaan näiltä itseäni
kokeneemmilta. Muutamien alan innokkaimpien harrastajien taholta olen saanut
myös tietoa tästä sukututkimuksen uudesta ulottuvuudesta geenitutkimuksesta
ja sen tarjoamista uusista mahdollisuuksista. Vaikka noita ikävuosia onkin,
niin siitä huolimatta on säilynyt tuo uteliaisuus kaikkeen uuteen ja
kiinnostavaan.
Niinpä innostuin tästä genetiikan tarjoamasta mahdollisuudesta täydentää ja
jopa varmentaa arkistotutkimuksista kerättyä tietoa.
Asia ja käsitteet ovat kuitenkin niin uusia ja outojakin etten niihin juuri
ollut aikaisemmin perehtynyt. Geeneistä, perimästä, kromosomeista ja muista
alaan liittyvistä käsitteistä olin ohimennen kuullut, lukenut tai nähnyt
televisiosta, mutta noihin ohi vilahtaneisiin tiedon jyväsiin tietämykseni
sitten rajoittuikin.
Vihdoin, näiden sukututkimuksen parista löytämieni tuttavien johdattelemina,
päädyin tilaamaan FamilyTreeDNA-yritykseltä DNA-näytettä varten tarvittavan
aineiston ja ilmoittautumaan tuon yrityksen Suomi-projektiin mukaan.
Marraskuun viimeinen päivä toi sitten Teksasista postia, joka sisälsi
näytteen ottoon tarvittavan aineiston ja seuraavana päivänä olin ottanut
67-markkerin isälinjatutkimusta varten näytteeni ja panin koeputkilot
takaisin yritykselle Teksasiin. Nyt vain odottelen tuloksia, mutta niitä
odotellessa on kyllä pakko yrittää perehtyä hieman syvällisemmin aiheeseen.
Perusteellisempi perehtyminen aiheeseen täytyy aloittaakin välittömästi, sillä
eilen illalla sain FamilyTreeDNA:lta viestin, jossa kerrottiin näytteeni
saapuneen ja se toimitetaan välittömästi laboratorioon tutkittavaksi. Mikäli
tutkimustulosten määrittelyssä ei ole uusintatutkimusten tarvetta tuloksia
määriteltäessä, on odotettavissa tuloksia tammikuun 2010 lopulla.
Odotellaan tuloksia!?
Takaisin
12.12.2009
Talvisodan muisto

Paavo Henrik Niva s. 25.01.1916 k.
12.12.1939

Kartta Kalevassa 30.11.2009
Klikkaa kartta saat sen isommaksi |
Äitini veli, enoni, Paavo Henrik Niva oli
ensimmäinen talvisodassa kaatunut pellolainen.
Marraskuun 30.1939 Neuvostoliiton joukot ylittivät Suomen rajan
useasta kohdasta. Yllätys oli se, että Suomussalmesta tuli yksi
talvisodan päänäyttämöistä.
Oli joulukuun 9. päivän ilta 1939. Pellon ja Turtolan miehet olivat
toista vuorokautta matkanneet junassa kohti tuntematonta
määränpäätä. Miehet kyllä tiesivät, että talvisodan rintamalle
oltiin matkalla. Runsas viikko sitten olivat vihollisen joukot
vyöryneet itärajan yli koko rajan pituudelta.
Satoja peräpohjalaisia miehiä oli koottu Turtolasta ja Pellosta
tähän osastoon, joka nyt matkasi rintamalle. Yksi monien joukossa
oli myös enoni 23-vuotias Vaaranperän poika Paavo Henrik Niva.
Joulukuun ilta oli jo pimennyt kun juna pysähtyi Hyrynsalmen
asemalle. Nyt jo tiedettiin, että Kainuussa oltiin. Uutisia oli toki
seurattu ja tiedettiin, että vihollinen oli täällä päin hyökännyt
Suomussalmen suunnalla Lehtovaarassa rajan yli ja suomalaiset olivat
runsaat viikon perääntyneet puolustustaisteluja käyden kohti
Suomussalmen kirkonkylää. |
Rasittavan
junamatkan jälkeen miehet ja kuormastot oli purettu illan aikana. Siinä
vaiheessa ilta oli jo ehtinyt pitkälle ja kotirintamalla asetuttiin
yöpuulle. Hyrynsalmella miehet lähtivät hiihtäen yönselkään
Oli kirpeä alkutalven pakkasilta joka jo alkoi yöksi taittua. Miehet
olivat ensikertaa tälle talvelle suksilla, joten vaikka peräpohjalaisia
oltiinkin, ei matkanteko ollut sitä kuin talven hiihtäneillä
sivakkamiehillä ja jokaisella miehellä oli raskas pakkaus ja ase mukana.
Vuorokausi oli jo ehtinyt vaihtua ja taivaanranta enteili päivänkoittoa
kun osasto pysähtyi runsaan 30 kilometrin hiihtotaipaleen jälkeen. Siinä
levähdettiin vähän aikaa kankaan laitaan pystytetyissä teltoissa ja
jatkettiin matkaa Isovaaraan, jossa majoituttiin. Oli kulunut vuorokausi
siitä kun tultiin Hyrynsalmelle. Edellisen raskaan yön jälkeen, hiihdon
rasitusten painaessa jäseniä, oli kuitenkin yritettävä levähtää vaikka
tulevan odotus askarrutti. Ennen nukahtamista useimpien miesten ajatukset
matkasivat omaisten luo. Siihen aatoksiin kantautui jo taistelun kumu
pohjoisesta. Se kertoi, että rintama ja odottavat taistelut eivät olleet
enää kaukana. Moni näistä miehistä oli kohtaava matkansa pään tuolla missä
nuo rintaman äänet ja taistelut odottivat. Ei aavistanut myöskään
Paavo-enoni mitä huominen ja tulevat päivät tuovat tullessaan.
Aamuyöllä miehet herätettiin ja osasto lähti kohti vihollisen etulinjoja.
Oli ehtinyt kulua kaksi vuorokautta Hyrynsalmelle saapumisesta, kun 15
kilometriä hiihdettyään Peräpohjolan miehet saivat ensikosketuksen
vihollisen etuvartioon. Raatteentie, tuo talvisodan legendaarisille
taistelupaikoille johtava tie saatiin katkaistua ja vihollinen alkoi
perääntyä kohti Suomussalmen kirkonkylää.
Oli
joulukuun 12. päivän aamu. Peräpohjolan miehet olivat asemissa lumeen
tekemissään kuopissa. Maasto oli avoin eikä huolto voinut seurata mukana,
oli kylmä ja nälkäkin alkoi vaivata. Taistelu kiihtyi ja vihollinen
perääntyi Suomussalmen pappilan lähimaastoon. Ensimmäiset peräpohjalaiset
kaatuivat tässä Pappilanmäen taistelussa ja ensimmäisenä heistä tapasi
kohtalonsa Paavo Henrik Niva, äitini veli, enoni 23-vuotias isovanhempieni
vanhin poika.
Kun uutinen
Paavon sankarikuolemasta tavoitti kodin Vaaranperässä, oli syvän surun
aika kotona omaisten, tuttavien ja ystävien keskuudessa. Äitini tapasi
muistella miten ahkera vierailija Paavo-eno oli ollut Topiaanmäen
kodissamme. Ei astunut poika enää kotipoluilla, ei vieraillut enää
Paavo-eno meillä Topiaanmäellä. Tuo joulu ei ollut ilon joulu kotonani
eikä etenkään isovanhempieni luona niin kuin ei monessa muussakaan sodan
uhreja menettäneessä kodissa.
Tänään on kulunut 70-vuotta tuosta talvisodan päivästä, tänään on hyvä
muistaa sodan vaatimia uhreja. Vuosien saatossa suru ja ikävä ovat
lientyneet, mutta muisto elää.
Kirjoitukseni julkaistiin
Tornionlaakso-lehdessä 17.12.2009
Takaisin
25.11.2009
Evoluutio ja usko tänään
Eilen illalla oli kirjaston Pakkala-salissa keskustelutilaisuudessa, jonka
aiheena oli tuo "Evoluutio ja usko tänään". Päivälleen 150-vuotta sitten
1859 Charles Darwin julkaisi teoksensa Lajien synty. Aikanaan se herätti
keskustelua, jossa esiintyi sekä voimakkaita kannattajia että kiihkeitä vastustajia. Tänäänkin
aihe kiinnostaa. Sitä oli eilinen tilaisuuskin osoittamassa. Pakkala-sali
oli viimeistä paikkaa myöten täysi. Sitä kyllä osasin ennakoida ja olin
paikalla ajoissa. Tätä päivää illassa oli se, että tilaisuuden järjesti
tuomiokapituli yhdessä seurakuntayhtymän ja diakonissalaitoksen kanssa.
150-vuotta sitten tuskin oli ajateltavissa, että kirkko olisi moista
tilaisuutta ollut järjestämässä.
Illan keskustelusta jäi kuva siitä miten vakuuttavasti kehitys ja myöskin
tiede tänään ovat todistamassa Darwinin kehitysajatuksia. Vaikka
maailmalla on edelleen myös kehitysajatusta vastustavia tahoja kuten
vaikkapa kreationismi tai ajatus älykkäästä suunnittelusta, niin kaikesta
huolimatta nuo "puhdasoppisimmat" vastustajat ovat joutuneet selittäjän
asemaan ja puolustuskannalle. Jäi myös kuva siitä, että kirkkokaan ei
tänään ole sitä mieltä, että Darwin romutti tai pyrki romuttamaan Raamatun
totuuden. Kehitysopin kannattaja ei myöskään ole välttämättä ateisti.
Sukututkijakaan ei tänä päivänä ole pelkästään arkistoja penkova asiaan
uppoutunut. Tänään jokainen syvällisemmin asiaan paneutunut juuriaan
tutkiva joutuu pohtimaan ja jossain määrin perehtymäänkin myös
DNA-tutkimukseen. Ja tuolloin jo liikutaan tieteen alueella, jonka syntyä
ja kehitystä Darwinin kehitysajatukset ovat olleet osaltaan vauhdittamassa
ja tukemassa.
DNA-perinnöllisyystutkimus kertoo, että me kannamme menneisyyttä
mukanamme. DNA-testi kertoo mm. sen, että esim. jokainen
mies kantaa Y-kromosominsa DNA:ssa oman isälinjansa historiaa, mm. tiedon
siitä, mihin haploryhmiin eli klaaneihin hänen esi-isänsä ovat geneettisen
Aatamin jälkeen kuuluneet.
Omasta kehityksestä tuon varsinaisen otsikon suhteen voi vain todeta, että
nuoruuden ehdottomuus on saanut väistyä suvaitsevaisuuden suuntaan sekä
uskon että kehityksen suhteen.
Takaisin
21.11.2009
EK:n juoksupoika
Siinä on varmaankin Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja sen lobbarit olleet
asialla kun valtiovarainministeri Kataisesta tehtiin viime vuonna Euroopan
"paras!" alan ministeri. Suomalaiset veronmaksajat kyllä tiesivät, että
eihän mies ole kuin EK:n ja kauppakamaripoikien "tsuppari". No nyt on
Euroopassakin nähty totuus ja Katainen noteerattu sijaluvulle 12.
Tarkoittanee, että perässä tulevat ehkä Bulgaria ja Romania ja
mahdollisesti Albania? Näin katoaa
mainen kunnia!
 30.10.2009
Vihreiden piiperrys jatkuu...
Nyt ovat maan
luonnonsuojelujärjestötkin huomanneet vihreiden piipertäjien saavutukset
hallituksessa ja arvostelevat vihreiden hallituspolitiikkaa. Vihdoinkin! Näyttää
vihreillekin olevan tärkeintä hallituspaikan ja ministeripalkan
säilyttäminen hinnalla millä hyvänsä. Kuten jo aikaisemmin olen todennut Tarja Gronberg
työministerinä oli ministeriön mitättömin vaikuttaja ja näyttää olevan,
että sama taso sai jatkoa. Sinnemäki ei ole kyllä täyttänyt odotuksia. Näiden "moraalinvartijoiden" pitäisi antaa jo vihdoin näyttöjäkin.
Anna palautetta
Takaisin 29.10.2009
Katsastuskapina
Katsastusala vapautui 1994. Alussa rinnan valtion omistaman Suomen
Autokatsastuksen (entinen Autorekisterikeskus) toimi yksityisiä
katsastusyrityksiä ja vuosikymmen meni suhteellisen rauhallisesti. Voi
sanoa, että asiakaspalvelu jopa parani verrattuna entiseen määräilevään
virkamiesmäiseen katsastustoimeen nähden. Sitten hallitus viisaudessaan
päätti yksityistää Suomen Autokatsastuksen vuonna 2002. Yksityistämistä
perusteltiin, etenkin kokoomuksen kansanedustajien ja puolueen junttaamien
"asiantuntijoiden" toimesta, kilpailun lisäämisellä, asiakaspalvelun
parantamisella ja todisteltiin katsastushintojen putoavan, kun syntyy
todellista kilpailua. Yhtiö myytiin yritykselle, jonka johdossa oli
entisiä autorekisterikeskuksen virkamiehiä. Kahden vuoden kuluttua 2004
nämä entiset virkamiehet löivät rahoiksi ja myivät perustamansa yrityksen
mittavilla voitoilla kansainväliselle pääomayritykselle.
Tänään autokatsastus on monopolisoitunut niin, että 75 % Suomen
autokatsastustoimesta on ulkomaisten pääomayritysten hallussa. A-Katsastus
on brittiläisen pääoman hallussa ja K1-Katsastajat on espanjalaisten
omistama.
Siellä missä todellista kilpailua on, se on nähtävissä kyllä hinnoissakin,
mutta siellä missä nuo kaksi monopoliyhtiötä hallitsee markkinoita
hinnat ovat maan korkeimmat. Esim. Joensuussa suomalaisen yrittäjän
asemalla bensa-auton katsastus maksaa 34 € ja maan kallein katsastushinta
on A-Katsastuksen asemalla Pudasjärvellä 101 €. Siis kolminkertainen
hinta! (28.10.2009).
Oletetaan, että katsastus maksaa 90 €. Katsastus vie aikaa
noin 15- 20 minuuttia, jolloin tuntiveloitukseksi tulee 270- 360 €/h.
Kyllä siitä muutama euro liikenee kokoomuksellekin? Nyt on maassa syntynyt jonkinlaista kapinahenkeä vastustamaan tätä
kehitystä.
Sunkatsastus - Luodaan vaihtoehto nykyiselle katsastukselle.
www.sunkatsastus.fi -sivuston tarkoitus on kysyä autoilijoilta,
haluaisivatko he järjestää katsastuksen
uudella tavalla. Halukkaat voivat ilmoittautua kannattamaan ajatusta,
jonka tarkoituksena on tehdä autokatsastuksesta yleishyödyllinen
liikenneturvallisuuspalvelu.
Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaiset autoilijat yhdessä
perustaisivat yhtiön, jonka tehtävänä on tarjota mahdollisimman
ammattitaitoinen ja korkeatasoinen autokatsastus mahdollisimman edulliseen
hintaan. Tämän organisaation tehtävänä ei ole tuottaa voittoa vaan
optimoida oma toimintansa mahdollisimman tehokkaaksi.
Kävin jo ilmoittautumassa ajatuksen kannattajaksi! Käy sinäkin! Osoite on
siis: http://www.sunkatsastus.fi/
Takaisin
03.10.2009
Vihreät piipertäjät
Katselin perjantai-illan (2.10.2009) A-zoom
ohjelmaa ja ohjelman kirvoittamana nämä seuraavat rivit.
Pitkään olen katsellut, miettinyt ja ihmetellyt miten meidän
"vihreät moraalinvartijamme" lymyävät hallituksessa ja täytyy sanoa, että
kyllä nämä "piipertäjät" ovat todella epäonnistuneet
hallituspolitiikassaan. Ensinnä Tarja Gronberg työministerinä oli
ministeriön mitättömin vaikuttaja. Hänen lähdettyään odotin Sinnemäeltä
todellista näyttöä. Siitä ei ole kyllä ollut merkkiäkään. Näyttää siltä,
että tärkeintä on ministeripaikan säilyttäminen. Minusta A-zoomissa
toimittaja aivan oikein kysyi, että miten maan vapaamielisimmäksi
luonnehdittu puolue on nyt avoimesti tukemassa Suomen vanhoillisimmaksi
miellettyä puoluetta. Näihin keskustaa ja Vanhasta koskeviin
kannanottoihin Sinnemäki ei kyllä uskaltanut ottaa avointa kantaa. Se oli
kiertelyä.
Tuulikki Ukkolan pisteet minun silmissäni nousivat, vaikka en koskaan ole
hänen kannattajiinsa kuulunut. Minusta hänen poisjäämisensä äänestyksestä,
jossa hänen olisi puolueensa kokoomuksen pakottamana pitänyt äänestää
luottamusta miehelle johon ei luota, oli osoitus rehellisyydestä.
Poisjäänti äänestyksestä oli jo kannanotto ja illan A-zoom ohjelmassa hän
toi kyllä suoraan esille epäluottamuksensa Matti Vanhasta kohtaan.
Vihreiden osalta täytyy kyllä sanoa, että kansanedustaja Lapintien maininta
vihreiden hallituskäyttäytymisestä oli erittäin osuva. Todella nämä
vihreät piipertäjät ovat ilmeisestikin tehneet pesänsä, jos ei sinne
lautakasaan, niin ainakin tuonne Nurmijärven talon räystään alle.
Saattaa olla, että Sinnemäkikin on jo päässyt Vanhasen
tekstiviestilistalle?
Anna palautetta
Takaisin
12.09.2009
Poliittinen moraali
Suomessa...?
 |
Julkisuudessa on puhuttu "vaalirahasotkusta", kyse
ei ollut "sotkusta" vaan liikemiesten (Tokmannin ja Suomi-soffan
johtajat, Nova Group, Toivo Sukari jne.) ja poliitikkojen yhdessä
luomasta molemminpuolisia etuja tuottavasta järjestelmästä.
Rakennettiin rahantekokone, josta molemmat osapuolet hyötyisivät.
Oli kyse korruptiosta.
Jos läntisessä Euroopassa olisi hallitus, jonka julkisuudessa on
todistettu liikemiesten taloudellisilla panoksilla ostamaksi, se
olisi saanut lähteä. Suomessa nämä "ministerit" istuvat.
Ja suomalaiset vihreät ovat mukana niin kuin ei mitään olisi
tapahtunut? Nämäkö ovat meidän poliittisen moraalimme vartijoita?
Jarin piirros Kalevassa ja teksti
mukaillen Kalevan alakertaa 12.09.2009. |
27.8.2009
Kantaverkkoyhtiön kohtalo?
Keskustan Mauri Pekkarinen sanoo tavoittelevansa valtion enemmistöosakkuutta
kantaverkkoyhtiö Fingridissä, josta EU:n vaatimusten mukaan Pohjolan
Voiman ja Fortumin on luovuttava omistuksestaan. Kokoomus ajaa
kantaverkkoyhtiön yksityistämistä. Tavoite kokoomuksella lienee sama kuin
oli autokatsastuksen suhteen. Se yksityistettiin ja sitä nämä
"kokoomusviisaat" perustelivat kilpailulla ja katsastushintojen
alenemisella kilpailun seurauksena. "Viisaille" kävi näin, että
katsastustoimi siirtyi pääosin ulkomaiseen omistukseen ja katsastushinnat
moninkertaistuivat ja nyt nämä voitot valuvat ulkomaille. No, sehän
saattoi olla tarkoituskin sillä kaikella todennäköisyydellä siellä
ulkomaisten omistajien joukossa on suomalaisiakin joiden tavoitteita nämä
"viisaat" olivat toteuttamassa.
Kohtuus olisi jos nämä "kokoomusviisaat" kertoisivat miten tässä nyt näin
kävi!
Ollaanko nyt kokoomuksen johdolla tekemässä Fingridin suhteen sama
karhunpalvelus suomalaisille veronmaksajille ja sähkönkäyttäjille.
Toivoa sopii, että keskusta ja vihreät hallituksessa tyrmäävät kokoomuksen
tavoitteet.
Takaisin
Huonot on palkat ja heikot eläke-edut SAK:ssakin, kun Lauri Ihalainen jäi
eläkkeelle niin piti järjestää miehelle lisäansioita, paikka VR:n
hallitukseen, jotta mies selviää eläkkeellään.
24.8.2009
...politiikka kuin Nova
Groupissa...
Tämän aamun Kalevassa oli entisen valtiovarainministerin Eero
Heinäluoman haastattelu. Maassa näyttää todella olevan niin kuin hän
sanoo: ...hallitus hoitaa maan talouspolitiikkaa kuin Nova Group. Etuja
jaetaan lähipiirille ja menoja luvataan ensi vaalikaudelle...
Niin eriarvoisuutta lisäävää on kokoomusjohtoisen hallituksen harjoittama
talouspolitiikka ollut, että tuo vertaus konkurssiyhtiö Nova Groupiin on
kyllä erittäin osuva. Kokoomuksen johdolla on todella rahaa siirretty
omalle lähipiirille ts. oletetuille tukijoille ja kannattajille.
Nyt on kokoomus alkanut politikoida ruuan arvonlisäveron alennuksella.
Puolue on huomannut, että veronalennus saattaisi auttaa jopa tavallisten
kansalaisten jokapäiväistä toimentuloa ja sehän ei ole kokoomuksen
tarkoitusperiä lainkaan. Syödä pitää olipa tulot päivässä 10 euroa tai 1000
euroa. Kokoomuksen nousukas puheenjohtaja Katainen vakuuttaa, että
ansiotulojen veropohjaan ei kosketa. Näin tietenkin sen jälkeen kun
parempiosaisille on ensin syydetty helpotuksia, olisi kasvojen menetys
lähteä perumaan pieni- ja keskituloisille maksatettavia parempiosaisille
suunnattuja helpotuksia.
Toivoa vain sopii, että keskusta pysyy arvonlisäveron suhteen
tämänpäiväisessä kannassaan ja muistaa että valtaosa keskustan syvistä
riveistä varmasti lukeutuu tuohon pieni- ja keskituloisten kansalaisten
joukkoon. Otetaan sieltä missä on otettavaa.
Lainaan tähän loppuun vielä tuota alussa mainittua haastattelua:
...puhutaan velkataakan kasvusta, mutta ollaan jo syksyllä tuomassa
uusia kyseenalaisia (kestämättömiä) verohelpotuksia osinkoihin ja
pitkäaikaissäästämiseen.
Niille, joilla on paljon ylimääräistä, halutaan antaa ylimääräisiä
vähennyksiä tilanteessa, jossa valtiolta ja kunnilta rahat on loppu ja
sanotaan, että jatkossa joudutaan nostamaan veroja.
Ja kokoomuksen puheenjohtajan Kataisen johdolla tuota
verojen nostoa ei varmasti suunnata sinne mihin ne oikeudenmukaisuutta
noudattaen pitäisi kohdistaa.
Takaisin
17.6.2009
...Vanhasen muisti pätkii...
Anneli Jäätteenmäellä oli aikanaan muistikatkoksia ja sen seurauksena
Anneli sai lähteä pääministerin paikalta. Nyt kun on osoittautunut, että
Matti Vanhanen valehteli eduskunnalle päin naamaa vaalilahjontaan
liittyvistä tapaamisistaan Kultarannassa korruptoituneen kiinteistöfirman
Nova Groupin johtopoppoon kanssa, keskustan eduskuntaryhmä vakuuttaa
luottavansa Mattiin. Kyllä ainakin minun luottamukseni on mennyt. Tosin se
meni jo paljon aikaisemmin Matin sekoillessa hameväen kanssa.
Varsinaisen vaalilahjusten suhteen on vakuuteltu, että on toimittu täysin
laillisesti. Saattaa olla, että näin on muodollisesti. Kysyä kuitenkin
sopii, että toimiiko jokin korruptoitunut konkurssikypsä kiinteistöfirma,
kuten Nova Group, pyyteettömästi syytäessään rahaa puolueille. Tai esim.
Suomi-soffa, joko myöskin oli yksi keskustaa rahoittanut. Suomi-Soffa sai
Mauri Pekkariselta sellaisen määrän rahallista valtion tukea
yritykselleen, että lehti- ja TV-mainonnasta päätellen sillä ei ole oikein
tietoa mihin saadun avustuksen syytäisi.
Sama pätee myös teollisuuden ja työantajien perustaman TT-säätiön suhteen.
Ei sekään aivan pyyteettömästi toimi. Kyllä sielläkin oletetaan, että
annettu "avustus" tulee kyllä takaisin erilaisina tukina ja
verohelpotuksina.
Kokoomus ei aio paljastaa omia vaalilahjuksiaan. Kepu ajautui
tilanteeseen, jossa sen oli melkein pakko julkistaa lahjuksensa
säilyttääkseen kasvonsa. Ja ehkäpä vielä pitää uhrata puoluesihteeri,
jotta Matti säilyttäisi valehtelusta huolimatta jonkinlaisen
uskottavuuden?
Kaikella todennäköisyydellä Kokoomus vaalilahjukset ovat olleet
merkittävästi mittavampia. Kataisen pojan johdolla on kyllä syydetty rahaa
ja verohelpotuksia teollisuudelle ja suurituloisille sillä vauhdilla, että
lahjukset on kyllä tullut korvattua.
Tässä viimeisessä vaiheessa herättää minussa ainakin ihmetystä Kuntien
eläkevakuutuksen Kevan toimitusjohtajan mukana olo tässä vaalilahjuksia
suunnitelleen salaseuran palaverissa Kultarannassa. Vaikka vakuutellaankin
nyt jälkikäteen, että kepulainen toimitusjohtaja Markku Kauppinen oli mukana vain
"yksityishenkilönä", pitää vain muistaa, että Keva on
kiinteistöpuolella merkittävä tilaava ja rahoittava taho. Ehkä tuo Kevankaan toimitusjohtaja ei siellä erehdyksessä
ihan muuten vain istunut. Josko toimitusjohtajalla ei olisikaan valtuuksia
suoranaiseen vaalilahjontaan, mutta moninaiseen merkittävään taustatukeen
kiinteistöfirmoille kuten Nova Groupin kaltaiselle poppoolle Kevalla toki
on.
Eikös siinä Nova Groupin Rovaniemelle junailemassa
moottorikelkkatehdashankkeessa ollut mukana kepulaisia
kunnallispolitiikkoja, joista osa kepun puoluetoimiston työntekijöitä ja rahoittamassa taustalla Kuntien eläkevakuutus Keva?
Lopuksi voi vain kysyä: Kuka maksaa? Noista puolueille syydetyistä
lahjuksista, joista "lahjoittajat" odottavat vastapalveluksia, joutuu
maksajaksi tietenkin veronmaksaja. Kun vielä muistamme millä sokeudella
nykyinen hallitus on kasvattanut maassa eriarvoisuutta esim. keventämällä
teollisuuden ja suurituloisten verotusta, niin lasku lahjuksista kohdistuu
entistä raskaammin pieni- ja keskituloisiin.
Lyhennelmäni tästä jutusta on
julkaistu Kalevan Lukijan sivulla 18.06.2009
Takaisin
9.5.2009
....sapiskaa ruotsalaisille..
Lauantaiaamun Kaleva kirjoittaa pääkirjoitussivullaan äitienpäivän aattona
Ruotsin Euroopan neuvostolta saamista moitteista.
Ruotsalaiseen perinteeseen kuuluu into ottaa kantaa maailman
alistettujen väestöryhmien puolesta. Toiminta on kaunista, mutta sen
uskottavuutta parantaa, jos omien vähemmistöjen asema on samaan aikaan
kunnossa. Ruotsin sokea täplä on aina ollut suomen kielen heikko asema.
Liki pyhimykseksi korotetun Olof Palmenkin kanta oli, että Ruotsissa
puhutaan ruotsia.
Torstaina (7.5.2009) Ruotsi sai Euroopan
neuvostolta tylyt moitteet kielivähemmistöjensä kohtelusta. Ruotsi ei ole
toistuvista huomautuksista huolimatta saanut suomen kielen opetusta
järjestykseen.
Suuren suomalaisvähemmistön kielellisiä oikeuksia voi perustella
monellakin syyllä. Yksi on se, että Ruotsista ei ilman suomalaismuuttajia
olisi koskaan tullut nykyisenlaista vientiteollisuusmaata. On jo kiitoksen
aika.
Kielivähemmistöjen kohtelussa olisi Ruotsilla syytä ottaa oppia Suomesta.
Perusopetuksessa ruotsin kieli on melkein pakollinen ainakin opintojen
myöhemmässä vaiheessa. Meillä on ruotsinkielisille omat radio- ja
tv-kanavat ja miltei kaikkialla asiat kerrotaan myös ruotsiksi.
Tornionjokivarressa syntyneenä muistan kyllä vielä miten sodan jälkeen
suomea puhuvia koululaisia joen länsipuolella koulutettiin väkipakolla ja
rangaistuksen uhalla puhumaan koulussa ruotsia. Sellaista oli Ruotsin
vähemmistön kohtelu silloin eikä Euroopan neuvoston kannanotosta päätellen
edistystä ole tapahtunut.
Takaisin
25.4.2009
Terveisiä Helsingistä....
Tuo sukututkimusharrastus tahtoo viedä aikaa ja niinpä näitä
muistiinpanojakin tulee päivitettyä harvanlaisesti. Nyt kuitenkin olin
perjantaina "pakotettu" irtaantumaan näistä päivittäisistä rutiineista ja
tuosta aikaa vievästä harrastuksestakin. Olin perjantaipäivän Helsingissä
kuntatalolla Kalliossa Kuusikkokuntien (Helsinki, Espoo,
Vantaa, Turku, Tampere , Oulu) vanhusneuvostojen työkokouksessa.
http://www.kuusikkokunnat.fi/?id=18B0B20C-ACF94AE7819B-2F17E4BB483C
Helsingin vanhusneuvoston kutsusta kokoonnuimme pohtimaan ikääntyneiden
kannalta tärkeitä tavoitteita sekä hahmottelemaan yhteistä
toimintasuunnitelmaa ajankohtaisten hankkeiden eteenpäinviemiseksi.
Tilaisuuden kolme asiantuntija-alustusta olivat erittäin onnistuneita ja
kokousosanottajien aktiivisuus, aloitteellisuus ja asiantuntemus olisi
kyllä saattanut häpeään nämä tämän päivän päättäjät, joilla näyttää olevan
asennoitumisvammaisuutta ikääntyneiden kansalaisten suhteen.
Meillähän on
tänään ikääntyneiden osuus yhteiskunnassa 15 - 20 %:n tietämissä ja
kuitenkin heidän osuutensa vaaleilla valittujen eri asteisten
luottamusmiespaikkojen suhteen on alle 5 %.
Voi vain kysyä, että onko näillä tämän päivän päättäjillä, niin
valtakunnan tasolla kuin paikallistasolla, kykyä ja tahtoa asennoitua
ikääntyneiden ihmisten tarpeisiin ja puolustamaan heidän oikeuksiaan tai
parantamaan ja ajamaan heidän etujaan.
Työkokous lähetti Kuusikkokuntien vanhusneuvostojen käsittelyyn esityksen, että Sosiaali- ja
terveysministeriö ryhtyy kiireesti valmistelemaan ikääntyvän väestön
palveluita koskevaa lainsäädäntöä vuonna 2008 hyväksytyn Ikäihmisten
palvelujen laatusuosituksen pohjalta. Tavoitteena on, että
laatusuosituksista päästään lakiin perustuviin vanhuspalveluihin.
Takaisin
25.4.2009
Mitä
Anneli sanoikaan?
Lauantaiaamun Kaleva on haastatellut europarlamentaarikko Anneli
Jäätteenmäkeä.
Anneli Jäätteenmäki syyttää hallitusta ja etenkin valtiovarainministeri
Jyrki Kataista rikkaiden ja yritysten suosimisesta. Jäätteenmäki ruoskii
Kataisen verolinjaa. "Katainen
sanoo, ettei laman aikana veroja nosteta. Kuitenkin ympäristöveroja on
nostettu. Lisäksi monet kunnat joutuvat nostamaan veroja
(hallituksen toimenpiteiden johdosta).
Kataisen olisikin pitänyt sanoa, ettei hän kannata rikkaiden verojen
nostamista, mutta hänelle sopii kyllä se, että tavallisten pieni- ja
keskituloisten veroja nostetaan."
.......
"Hyvinvointi kuuluu kaikille, eikä vain hyvin
kapealle (hyvin toimeentulevien) joukolle.
Hyvinvointia tulee jakaa myös pieni- ja keskituloisille"
.......
Pöyristyttävänä Jäätteenmäki pitää sitä, että Katainen Kela-maksun
poistolla antoi yrityksille täysin vastikkeettoman 1500 miljoonan euron
lahjan (tämän Katainen todistettavasti sopi yhdessä maassa
taloudellista valtaa käyttävien kanssa, ilmeisesti edes keskustelematta
asiasta ennakkoon).
Jäätteenmäki paheksuu sitä, että asia vain siunattiin hallituksessa.
"siitä olisi pitänyt puolueiden, myös
keskustan, puhua ensin perusteellisesti omissa puolue-elimissään."
Takaisin
28.3.2009
...keskitason "oppineen"
kannanotto...
4.1 2009 kirjoitin tässä muistiinpanoissani: "viimeksi Jyrki poika
tempaisi opetusministeriksi 35-vuotiaan Henna tyttösen.
Olemme sortuneet kollektiiviseen ja pinnalliseen nuoruuden ihannointiin".
Tämä Henna tyttönen pantiin johtamaan yliopistouudistusta, jonka "isot
pojat" olivat suunnitelleet. Nyt tämä tyttönen, jolla itsellään on
jonkin asteinen akateeminen koulutus, on pantu uudistamaan kokoomuslaista
yliopistopolitiikkaa, jossa tieteen ja tutkimuksen tavoitteet pannaan
palvelemaan yritysmaailman etuja ja lainaankin tässä arvostamani
asiantuntijan ajatuksia.
Professori Juhani Suomi sanoo: " Uusien yliopistojen on palveltava ennen
muuta elinkeinoelämän ja yritysmaailman tarpeita. Jos ne eivät siihen
pysty , ne näivetetään rahanpuutteeseen ja sitten lakkautetaan. Opettajat
ja tutkijat muuttuvat tulosyksiköiksi, joiden ensisijainen tehtävä on
edistää talouden kilpailukykyä".
Ihmettelen, missä viipyvät keskustan kannanotot ja keskustan ohjelma tässä
- annetaanko taas kokoomuksen vauhtiveikkojen tuhota suomalainen
korkeakoululaitos. Vihreistä ei ainakaan näillä näkymin ole kuin
sooloilemaan.
Lopuksi vielä lainaan Juhani Suomea: "Joskus tullaan vielä kysymään, kuka
myötävaikutti kansakunnan sivistyksen, opetuksen ja tutkimuksen korkean
tason romahtamiseen".
Takaisin
27.3.2009
...olen samaa mieltä
professorin kanssa...
Tänään selvisin helpolla mielipiteeni ilmaisemiseksi päivän politiikasta,
minun tarvitsee vain lainata professori Juhani Suomen kannanottoa päivän
Kalevassa 27.03.2009 ja minun ei ole tarpeen muuta kuin ilmaista
täydellinen samaistumiseni professorin mielipiteeseen:
"Kyllä taantuma joskus loppuu. Siihen asti politiikoilla ei ole juuri
muuta tekemistä kuin keksiä mielekkäitä hommia odotteluajaksi, totesi
puheenjohtaja Jyrki Katainen puhuessaan Hämeenlinnassa satapäiselle
kokoomusvaikuttajien joukolle. (...tämä oli se tilaisuus, jossa
Katainen kehui saavutuksiaan ilmaisulla: ..fantastico, fantastico,
fantastico..)
Heitto oli tarkoitettu huumoriksi. Valitettavasti se on veristä totta.
Katainen itse näytti esimerkkiä ja lähti kesken ahdistavimman ajan
hankkimaan etelän rusketusta (..ja jätti kokoomussokean pääministerimme
selvittelemään mitä tulikaan tehtyä...). Kieltämättä se oli viisaampaa
kuin päästellä sammakoita valtiovarainministerinä, jolta pallo on
totaalisesti hukassa.
Nettipalstallaan Katainen jatkaa ilosanomansa julistamista (samaa, jonka
oululainen paikallislehti Forumkin alentui julkaisemaan): hallitus on
tehnyt mittavia parannuksia yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville. Reiluimmat
parannukset on kuulemma suunnattu eniten tarvitseville. Samaan aikaan
suurin päivälehti tietää kertoa, että työttömien verotusta on kiristetty,
ja että pitkäaikaistyöttömät maksavat suhteessa eniten veroja.
Näin siitä huolimatta, että hallitus lupasi oikaista verotuksen
painopistettä. Tarkoittiko se mahdollisesti työnantajien Kela-maksun
poistamista? Sen aikaansaama miljardikuoppa on yhä täyttämättä eikä sitä
taatusti täytetä työnantajien pussista."
(kursiilla suluissa omat välihuomautukseni)
Näin tänään olen Juhani Suomen kanssa täysin yhtä mieltä ja odotankin
keskustapuolueelta jo tästä kokoomusjohtoisesta hallituspolitiikasta
irtisanoutumista. Vihreille tuo kaltaisen toivomuksen esittäminen on yhtä
tyhjän kanssa sen on osoittanut tyhjänpäiväisen työministerimme
kokoomuksen johtaman hallituksen politiikka myötäilevä nyökyttely.
Takaisin
25.3.2009
...katastrof...
Tänään keskiviikkoiltana, katsellessani TV:sta ohjelmaa
"Yhdysvaltain jättivelka", muistin miten vauhtiveikko Katainen omilleen
puhuessaan kuvasi saavutuksiaan: "fantastica, fantastica, fantastica"!
Pälkähti vain tuosta, että kuka se nyt olikaan opettaja ja kuka oppilas,
kun muistamme "puolustusministerimme" Häkämiehen - "Venäjä, Venäjä,
Venäjä" - ulkopoliittiset "sammakot" USA:n matkalta, jossa ei
kumarreltu itään, vaan yritettiin harjoittaa uutta ulkopolitiikkaa, -
pyllistellään Moskovaan. Oliko nyt oppilas Katainen vaiko päinvastoin?
Tuossa edellä mainitussa tv-ohjelmassa "Yhdysvaltain jättivelka", vain
tuotiin esiin miten Yhdysvaltojen "presidentti" Ronald Reganin ohjelma oli
- "ei uusia veroja, veronkevennyksin saamme kysynnän kasvuun". Nyt
ymmärrän mistä liituraitainen kaunispoikamme Katainen onkaan saanut nuo
ideansa - Ronald Reganilta. Varmaankin on tullut käytyä esiintymistaidon
koulutuksessakin Ronaldin tapaan ja sehän on tärkeää ei suinkaan se mitä
saavutetaan. Ronald on amerikkalaisten onneksi entinen presidentti.
Kaiken kaikkiaan nämä meidän vauhtiveikkomme ovat ammentaneet oppinsa
tuolta "rapakon" takaa ja sitä he yrittävät myös meille markkinoida. Tuon
amerikkalaisen "vapaan" finanssipolitiikan seurauksena nyt ollaan tässä
lamassa.
Kuten tuossa TV-ohjelmassakin muistutettiin - tämän päivän talousmahti on
Kiina ja amerikkalaistenkin kannalta todetaan - olemme entistä
riippuvaisempia Kiinasta.
Näin tänään!
20.3.2009
...tuli krapula..
Nyt näyttää hallitusrintamakin rakoilevan ja näyttää tosiaankin siltä,
että keskusta potee jo jälkikrapulaa veropuheissaan kuten Eero Heinäluoma
jossain totesi. Kaunispoika Katainen on purjehtinut hyvätuloisten
kokoomuslaisten ja työnantajien myötätuulessa ja siinä keskusta ja vihreät
ovat istuneet näiden "menevien poikien" vauhdissa eikä mieleen ole tainnut
tulla, että jonkun pitäisi muistaa ohjatakin tai ainakin toppuutella näitä
kokoomuspoikia.
Veronalennukset ovat tietysti mukavia, kun pieni- ja keskituloisenkin
verotusaste muutaman euron laskee. Siinä vain, muutaman euron saatuaan,
unohtaa, että todellisia hyötyjiä ovat tässä yhteiskunnassa ne jotka
vähiten näitä helpotuksia tarvitsisivat ja tämä hallitus ja ainakaan nämä
oikeiston liituraitapojat eivät kyllä tavallisia palkansaajia ja
eläkeläisiä juuri omissa tavoitteissaan ota huomioon.
Krapulan oireitako on, kun keskustan ryhmäpuheenjohtaja Kalli totesi, että
"kokonaisveroasteen laskemisen tie alkaa olla kuljettu loppuun" ja
eduskunnan lisäbudjettikeskustelussa keskustan kantana ilmaistiin, että
veropolitiikassa on uudelleen arvioinnin aika?
Vihreiden taholta vaadittiin, että on pystyttävä esittämään miten
menetetyt verotulot kompensoidaan?
Nyt sitten jo hallitus puhuu velanottotarpeesta, joka on sitä luokkaa,
että sitä velkaa maksavat vielä lapsenlapsemmekin ja jos tämänkaltainen
politiikka maassa jatkuu niin velanmaksajat eivät kyllä varmasti ole niitä
joilla siihen olisi varaa, vaan sen maksajia ovat tavalliset palkansaajat
ja eläkeläiset.
Rajamäki (sd.) sanoi eduskunnassa. "Tehtyään yhdessä kokoomuksen
vauhtisokeudella virheet keskusta nyt jälkikrapulassa alkaa huomata
virheet ja vaatii linjan tarkistusta"
Mikko Kuoppa (vas.) totesi: "Valtio istuu kuntapäättäjien housuilla
tuleen, kun kunnat pannaan tekemään leikkauksia".
Hyvä kun maassa alkaa löytyä vastaanpanijoitakin näille kokoomuksen
vauhtiveikoille.
Takaisin
23.01.2009
Terveisiä
Ruotsista
Sain palautelomakkeella yhteydenoton Ruotsista. Yhteydenottaja oli
löytänyt kotisivuni ja löytänyt sieltä sukujutuista omia juuriaan. Hän oli
syntynyt Ruotsissa ja käynyt koulunsa siellä. Hän oli kuitenkin oppinut
vanhemmiltaan suomen kielen ja osasi kommunikoida hyvin vaikka itse
väheksyikin äidin kielen taitojaan. Äidin kielen taidoista ja kielen
ymmärtämisestä oli nyt hyötyäkin, kun kiinnostus omien juurien etsintään
oli herännyt varttuneessa iässä kuten meillä muillakin. Valitettavasti
monet suomalaiset siirtolaisvanhemmat ovat joko tyhmyyttään tai
ymmärtämättömyyttään jättäneet antamatta lapsilleen tätä arvokasta
perintöä. Jotkut vanhemmista "viisaudessaan" perustelevat ratkaisua sillä,
että ruotsin omaksuu näin paremmin. Nyt kuitenkin monet tutkijat väittävät
että asia on päinvastoin. Kahden tai useamman kielen omaksuminen jo
lapsena on päinvastoin hyväksi syvällisempien kielellisten valmiuksien
oppimiseksi.
No, minun kannaltani on tietenkin erinomaista, kun yhteydenottajat
ymmärtävät ja kommunikoivat suomeksi. Minulla kun ei noita kielellisiä
valmiuksia ole tullut hankituksi. Ruotsista on kuitenkin pitänyt jollakin
tavalla selviytyä juuriaan selvittäessä, kun meidän kaikki vanhat
asiakirjamme ovat ruotsinkielisiä. Nyt kun minulla on jo kaksi
amerikkalaista sukulaista, joista kumpikaan ei suomea hallitse niin siinä
jo vaikeudet ovat eri luokkaa. Toiselta amerikkalaisista sukulaisistani
sain 187 A4-sivua käsittävän sukutiedoston ja englannin kielellä. Siitäkin
on pitänyt selvitä ja sen lisäksi on aina sanakirjan ja käännösohjelmien
avulla pitänyt saada aikaan jotain ymmärrettävää viestiä. Tässä iässä nyt
ei voi enää muuta kuin olla pahoillaan ettei tullut hankittua parempia
kielellisiä valmiuksia.
Ruotsalaiselle sukulaiselleni olen välittänyt tietoja sukulaisuudesta ja
esivanhempien juurista.
Lopuksi voi vain todeta, että kotisivut ovat täyttäneet ne odotukset jotka
ajatuksissa olivat kun niitä suunnittelin.
Takaisin
15.01.2009
Sukujuuria Amerikasta
Eilen aamulla avattuani koneen ja tarkistaessani postiani huomasin, että
olin saanut palautelomakkeella lähetetyn yhteydenoton Amerikasta. Viestin
lähettäjä oli löytänyt kotisivuni ja selannut
Sukujutut
sivujani. Hän kertoo löytäneensä oman sukunsa liittyvän sivuiltani
löytämiinsä minun sukuni juuriin ja näin todella oli. Eilen sitten
paneuduin asiaan ja selvittelin yhteisiä juuriamme. Hänen isoisänsä isä
muutti 1866 Amerikkaan ja tämä isoisän isä oli minun isoäitini Iida
Vilhelmiina Orajärven os. Tuoman eno, jolloin minun isoäitini ja hänen
isoisänsä olivat serkut ja edelleen minun isäni ja toinen hänen
vanhemmistaan olivat keskenään pikkuserkkuja. Otin sukutiedoistani
listauksen, jonka lähetin eilen tälle sukulaiselleni. Näin nämä kotisivuni
ovat taas täyttäneet odotukseni. Maailma on todella pieni. Tällaisten
yhteyksien löytyminen vielä kymmenenkin vuotta sitten olisi ollut
kyseenalaista.
Tämä oli siis toinen Amerikasta saamani sukujuuriin liittyvä yhteydenotto.
Takaisin
04.01.2009
Tervetullut taantuma....?
Tänään et avaa mediaa, ettei siellä kerrottaisi talouden taantumasta,
finanssikriisistä ja sen seurannaisilmiöistä, lomautuksista,
työttömyydestä....
Media näkee kyllä pääsääntöisesti tämän taantuman kielteisenä ja sitähän
se toki onkin - pääsääntöisesti. Meillä suomalaisilla on kuitenkin vanha
sanonta - ei mitään niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin. Tuohon vanhaan
kansanviisauteen uskoen pitäisi löytää tuosta päälle kaatuvasta
taantumasta myöskin jotain myönteistä.
Harvoin tunnen voivani yhtyä jonkun kokoomuslaisen poliitikon näkemyksiin
niin erilaiset tahtovat näkemykseni olla. Tässä päivänä muutamana luin
kuitenkin kokoomuksen kansanedustajan ja entisen yrittäjien puheenjohtajan
Eero Lehden haastattelun, jossa hän arvosteli sitä, että mahtaako
ministerien ja heidän taustajoukkojensa, avustajakuntansa nuoruus
sittenkään palvella kansakunnan etua?
Kysymyksen sisältämä kannanotto on rohkea, kun meillä politiikassa näyttää
olevan valalla hyvin yksipuolinen nuoruuden ihannointi. Kokoomusta johtaa
kaunis liituraitainen poika Katainen ja tämä kaunis poika on jopa maan
valtiontaloudesta vastaava ministeri. Oppositiossa olevien demarienkin
piti saada johtoonsa nuorempi ja kenties kauniimpikin Jutta tyttö kuin
mitä edeltäjänsä oli. Viimeksi Jyrki poika tempaisi opetusministeriksi
35-vuotiaan Henna tyttösen.
"Olemme sortuneet kollektiiviseen ja pinnalliseen nuoruuden ihannointiin.
Sopii vain kysyä, mitä kansa hyötyy siitä, että maan ulkoministeri tai
oppositiopuolueen johtaja hymyilevät edeltäjäänsä nätimmin", kysyy Kalevan
toimittaja Alberto Claramunt ja tuohon ei voi muuta kuin yhtyä.
Tuleepa myöskin muistaa, että eiköhän ne olleet näitä finanssimaailmaa
johtaneita innovatiivisia ja dynaamisia nuorukaisia, jotka uusia
viritelmiä kehittäessään osaltaan olivat kriisiä rakentamassa.
Kun taantuvassa taloustilanteessa tehdään valintoja ja päätöksiä, silloin
tullaan päättäjiltä kysymään myöskin elämän- ja työkokemuksen tuomaa
lisäarvoa. Sitä eivät korvaa pelkät korkeakouluopinnot, verbaaliset kyvyt
tai tyylikäs pukeutuminen.
Uskon, että varttuneempi päättäjäpolvi ja myöskin valitsijat heräävät
kyllä vielä tiedostamaan, etteivät nuoruus ja hyvännäköisyys voi olla
politiikan teossa pelkkä itseisarvo.
Takaisin
22.12.2008
Noitavainot....
Seurasin tv:stä 21.12.2008 FST5:n ohjelmaa Noitien aika. Monenlaisia
ajatuksia ohjelma herätti sitä katsoessa. Ihmettelin, että Ruotsissa vielä
1700-luvun lähestyessä käytiin kirkon siunauksella kuvatun kaltaisiin
noitavainoihin. Kymmeniä ihmisiä mestattiin noitina ja kaikki tämä
tapahtui seurakuntien pappien toimiessa inkvisiittoreina. Lapsia
pakotettiin tunnustamaan asioita ja yhteyksiä, joista he eivät varmaankaan
ymmärtäneet kuin korkeintaan sen, että jostakin erityisen merkittävästä
pahuudesta on kysymys. Käsittämättömiä uskomuksia oppineilta kirkon
miehiltä syyttä lapsia noituudesta. Käsittämättömiä uskomuksia miten
noidiksi oletettuja syytettiin vaikkapa matkustamisesta noitien
kokoontumisiin lentävillä lehmillä ja hevosilla. Käsittämätöntä uskoa oman
uskon oikeudesta ihmisyyttä vastaan. Aikaisemmin nuo tapahtumat olisivat
saattaneet tuntua hyvinkin etäisiltä olivathan ne 300 vuoden takaisin. Kun
on selvitellyt noita juuriaan ja matkannut jo ajassa kauemmaksikin
menneisyyteen niin on vain tunne, että nuo tapahtumat ovat läheisempiä,
kun jo tietää esivanhempiaan, jotka tuolloin vielä elivät. Parhaillaan
selvittelin runonlaulaja
Antti
Mikonpoika Keksin sukua ja omien juurieni kytkeytymistä häneen ja
kirjoittelin ja kokosin hänestä lyhyttä tarinaa tänne sivuilleni. Siinä
tuli mieleen, että noita noidiksi syytettyjä viattomia lapsia ja
seurakuntalaisia mestattiin jossakin päin Ruotsin valtakuntaa, samaan
aikaan Antti poikineen osallistui ruotusotilaina valtion ja valtiokirkon
puolustamiseen. Saattoi olla myös, että Antti runonlaulajana kiersi
Tornionjokivarressa kertomassa realistisempia tarinoita todellisuudesta
kuin nuo kirkko-oppineiden harhaiset tarinat, uskomukset ja syytökset
noituudesta.
Takaisin
03.12.2008
Ajatuksia
saamastani palautteesta
Olen saanut palautetta koskien noita
sukujutut-sivujani ja
onhan sitä palautetta tullut myöskin muilta sivuiltani. Palaute on ollut
pelkästään myönteistä. Sukujutut palautteessa on tarkennettu esittämiäni
tietoja ja annettu lisätietoja suvusta tai esitetty kiinnostusta jonkin
sukuhaaran suhteen ja sehän näin sukututkimusta harrastavalle on
ainoastaan myönteistä ja kuten jo edellä 30.11. kerroin sivut olivat
tavoittaneet valtameren takaakin kiinnostuneen.
Palaute vahvisti ajatuksiani sukututkimusharrastuksen herättämistä
tietojen julkistamista koskevista "ongelmista". Ainakin huomasin mikä etu on näistä
sukutietojen Internet-sivuista, tiedot ovat korjattavissa ja
ajantasaistettavissa, voi sanoa välittömästi. Painetussa sukukirjassa, jos
tulee virheitä tai on puutteita ja niitähän varmaankin tulee, niin
korjaukset tai lisäykset mahdollistaa ainoastaan uusintapainos ja siihenpä
ei juuri ole ainakaan välittömiä mahdollisuuksia. Muistuu mieleeni tapaus
vuosien takaa. Silloin julkaistiin yhtä sukuhaaraani käsittelevä sukukirja
ja siitä oli joidenkin sukuun kuuluvien tiedot "jääneet pois" ja joitakin
muitakin pieniä puutteita "löydettiin", joka nyt, kun asiaa on
harrastanut, tuo tuntuu täysin ymmärrettävältä ja "hyväksyttävältäkin".
Asiasta kuitenkin keskusteltiin ja polemisoitiin.
Tietenkin on vielä niin, että verkkojulkaisu ei ole käyttäjien mielestä
korvaa painetun julkaisun konkreettisuuden tunnetta. Eli tässä
keskustelussa liikutaan vähän samalla alueella jota käydään sanomalehtien
verkkoversioiden ja painetun lehden välillä. Toisaalta on niinkin, että
yksityisyyden suojaama julkaisukynnys Internetissä rajaa melkein elävien
henkilöiden nimien julkaisemisen pois, ainakin lupaa kysymättä
asianosaisilta. On tosin muistettava, että sama koskee pitkälle myöskin
painettuja julkaisuja. Toisin sanoen, ainakin elävien henkilöiden osalta
tietojen julkaiseminen edellyttäisi aina lupaa asianosaiselta.
Ennustaisin, että tässäkin kehitys on viemässä kohti verkkoversioita.
Ennustukselleni antaa tukea mm. lukuisat ruotsalaisten sukututkimusta
harrastavien verkkosivut. Painetuilla tuotteilla tulee kuitenkin
jatkossakin olemaan omat vankkumattomat kannattajansa.
Näin ajatuksia palautteesta joten
antakaa palautetta.
Takaisin
30.11.2008
Viesti Atlantin takaa
Olin viikonlopulla viettämässä pikkujoulua Taivalkoskella hotelli
Herkossa. Palasimme sieltä lauantaina iltasella. Kotiin palattuani avasin
tietokoneeni ja aloin tutkimaan saapunutta postia. Saapuneen postin
joukossa oli Amerikasta lähetetty palaute kotisivuistani. Lähettäjä oli
omia sukujuuriaan etsiessään löytänyt minun kotisivuni ja sieltä yhteyden
omaan sukuunsa. Selvittelin asiaa ja löysin yhteyden omiin sukujuuriini ja
palautteen lähettäjään. Olemme hänen, Margaret Smith`n, kanssa oikeastaan
sukua sekä isoisäni suvun Kaulirannan (Kuivakankaan) Juvanin kautta että
myöskin Kaulirannan Tuoman, siis isoäitini suvun kautta, josta taas juuret
liittyvät mm, Vanhaisiin, Kohkoisiin ja Kauvosaariin. Isäni sukupuusta
selviää miten veljeksistä Tuomas ja Heikki Ollinpoika erkanee suvut
Juvanille ja Tuomalle yhtyäkseen isovanhemmissani 300 vuotta myöhemmin.
Margaretalle laitoin kiitokset palautteesta ja vaatimattomalla englannin
kielen taidoillani kyhäsin myöskin todisteita sukulaisuudestamme.
Toivotaan, että ymmärrämme toisiamme ja viestien vaihto kielitaidostani
huolimatta tulee jatkumaan. Kaiken kaikkiaan saamani palaute oli
erinomainen todiste siitä miten tämän päivän kommunikointimahdollisuudet
tarjoavat. Kotisivujani rakentaessa juuri tämänkaltaiset Internetin
tarjoamat mahdollisuudet olivat motiivina sivujeni julkaisemiselle. Monta
myönteistä yllätystä olen sivuiltani saanut palautteena.
Hyvää Joulun odotusta!
4.11.2008
Agatha löytyi Norjasta
Tämä sukujuurien selvittely on sellaista viihteliään miehen puuhaa. Joskus
yhden henkilön tietojen puuttumisesta ja voi aiheutua suorastaan
"ongelma", joka painaa mieltä ja aika ajoin se tunkee esiin. Yksi
tällainen tapaus seuraavassa.
Orajärven sukumme, voisiko sanoa, kantaisän Aaron Niilonpoika Orajärven
viides lapsi oli tyttö Agatha. Agatha syntyi 10.08.1805 Pellon Orajärvellä
(silloin Ylitorniota). Agathaa yritin aina tilaisuuden tullen jäljittää,
kun hänen tietonsa häviävät vanhempien yhteydestä hänen muutettuaan pois
kotoaan. Löysi jossain vaiheessa Turtolan (Pellon) rippikirjasta tiedon,
palvelusväen joukossa oli tämä etsimäni Agatha. Hän oli tullut tuolloin
Pelloon palvelijaksi ja oli tällöin 1822 18-vuotias. Sitten taas jossain
vaiheessa löysin Pellosta muuttaneiden luettelosta tiedon että Agatha oli
muuttanut 1823 Övertorneålle Ruskolaan. Tämän jälkeen en pitkään aikaan
saanut Agathasta mitään tietoa, kunnes pyhäinpäivän illalla 2.11.2008 "tärppäsi".
Löysin Internetin ruotsalaisilta
sukutukijain keskustelusivuilta norjan kielisen viestin, jossa
selvästi on kyse juuri etsimästäni Agathasta. Tuo viesti oli tosin
lähetetty jo 8 vuotta sitten. Siitä selviää että Agatha oli mennyt
naimisiin Norjassa Hammerfestissa 27.10.1835 suutari Johan Kulianderin
kanssa. Vietissä Orajärvestä vain on tullut Orjasjärvi ja muitakin
epätarkkuuksia tuossa viestissä, mutta varmuudella kysymyksessä Aaronin
tytär Agatha.
Verkkosivuilleni olen päivittänyt uudet tiedot Agathasta.
Odottelen mahdollista yhteydenottoa noilta henkilöiltä, jotka 8 vuotta
sitten Agathasta ja hänen miehestään sekä Aaronista kävivät keskustelua.
Eilen olen kuitenkin selvittänyt tietoja Johan Kulianderista Agathan
miehestä. Nämäkin tiedot ovat luettavissa
Aaron
Niilonpoika Orajärveä käsitteleviltä sivuilta Sukujutut osiossa.
No nyt odottelen saanko yhteyden noihin 8 vuoden takaisiin
keskustelijoihin?
Takaisin
9.10.2008
Yksin voi olla hyvä - vaan onko
yhdessä parempi....?
Lähestyvien kunnallisvaalien yksi keskeinen asia koko maassa on
keskustelu kuntaliitoksista. Eletään aikakautta, jolloin näitä
kuntaliitoksia tapahtuu ennätysmäärä tulevan vuoden alusta ja jatkoa
seuraa. Keskustelua tuosta aiheesta käydään kunnissa ja pitääkin käydä.
Asia on keskeinen tänään ja tulevaisuutta ajatellen.
Se on keskeinen asia myös Tornionlaakson pienten kuntien kannalta, joissa
hyvät kasvunäkymät ovat paremminkin toiveita paremmasta kuin realistisia,
kuntatalous on heikko ja veroäyri jo tänään sitä luokkaa, että korotuksiin
ei ole juuri mahdollisuuksia.
Niinpä minäkin syntyperäisenä pellolaisena, tosin jo puoli vuosisataa
muualla asuneena, olen kuitenkin yrittänyt seurata myös väylänvartisten
asioita ja aina silloin tällöin tätäkin asiaa pohtinut.
Valtuustoihin ehdolle asettuneiden pitäisi paneutua tähän ja suhtautua
asiaan realiteetit tunnustaen ja muistaen, että on kysymys ratkaisuista
joissa ”ei tunteilla pelata”. Siinä voi joutua joustamaan omista
tunneperäisistä sitoumuksista kotikuntaan. Saattaa olla erinomainen asia
jos voi olla pellolainen Pellossa tai kolarilainen Kolarissa tai
ylitorniolainen kuten tänäänkin. On kuitenkin syytä varautua siihenkin
vaihtoehtoon, että tuo ei olisi mahdollista.
Tarkastelin
YLE:n vaalikoneen vastauksista pellolaisten, kolarilaisten ja
ylitorniolaisten valtuustoehdokkaiden suhtautumista kuntaliitoksia
koskeviin kysymyksiin. Valtuustoehdokkaiden vastauksissa ihmetytti tuo
vankkumaton usko oman kunnan itsenäisenä säilymiseen. Näin ulkopuolisena
asiaa tarkastellen tuli kyllä mieleen, että ovatko valtuustoehdokkaat
liian sinisilmäisiä.
Ainoa
liitossuunta, jota pellolaiset ehdokkaat pitivät mahdollisena, oli
liittoutuminen Tunturi-Lapin suuntaan. Sekin herätti ihmetystä, kun
vastaavaan kysymykseen liittoutumisesta tuohon suuntaan kolarilaisista
ehdokkaista ei suhtautunut myönteisesti yksikään? Ilmeisesti
pellolaiset ja kolarilaiset ymmärsivät tuon kysymyksen asettelun täysin
erilailla.
Valitettavasti kysymystä liittoutumisesta Pellon suuntaan ei kysytty
kolarilaisilta eikä ylitorniolaisilta. Mahdollisena vaihtoehtona
ylitorniolaiset näkivät liittoutumisen Tornioon.
Pellolaiset taas sulkivat melkein totaalisesti mahdollisuuden liitosta
Ylitornion suuntaan, joka kyllä myös minua ihmetytti? Yhtä vähäistä oli
kannatus Rovaniemelle päin.
Kolarilaisten usko itsenäisenä säilymiseen voi perustua toiveisiin
tulevasta kaivostoiminnasta sekä tietenkin jo toimivasta ja kasvavasta
matkailusta. Mihin perustuu pellolaisten ja ylitorniolaisten usko – sitä
jäin ihmettelemään?
Ja vielä
lopuksi visio - miten olisi Pellon, Kolarin ja Ylitornion muodostama
kuntakokonaisuus?
Pelloon ollaan perustamassa ensi vuonna kveenien kulttuurikeskusta.
Siitäpä ajatus tuon visioidun kunnan nimeksi - Kveenimaa ja toisella
puolen jokea Meänmaa!
Takaisin
01.10.2008
Tutkimustuloksia
Tässä viikolla on kerrottu lehdissä ja TV:ssa tutkimuksesta, miten
heikosti suomalaiset tietävät ja tuntevat politiikka, poliittista
toimintaa ja poliittisia päättäjiä. Kun seurasin katugallupia, jossa
tavallisilta aikuisilta suomalaisilta kysyttiin hallituspuolueita,
hämmästyksekseni harva kaduntallaaja tiesi...!
Oululaisen Kansan Tahdon päätoimittaja Eero Matero kirjoittaa:
Turun yliopiston tutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa suomalaisista ei
tiedä, mitkä puolueet ovat hallituksessa.
Mitä menevät turhia kyselemään. Olisivat kysyneet, ketä on BB-talossa (BigBrother).
Ari Niemi Turun Sanomissa kirjoittaa:
Osalle vaikutuskanavaksi riittää, että saa äänestää jonkun tolvanan ulos
television humpuukiohjelmasta.
Osa haluaa vaikuttaa siihen, miten Suomea rakennetaan. Valitettavasti
viime mainittujen joukko on harvenemassa
Totta, ihmetellyt olen tuota minäkin, että merkittävät tiedotusvälineetkin
uhraavat palstatilaa ja parasta katseluaikaa tuohon "BB-humpuukiohjelmaan",
jota minä en ole kyllä vaivautunut katsomaan, saati ymmärtämään. Jopa
pohjoisen valtalehti Kaleva, viitsii uhrata palstatilaansa moiseen,
kertoakseen mm. miten pohjoissuomalaiset ovat BB-talossa menestyneet ja
kuka on lentänyt kulloinkin ulos....
Se suomalaisten yhteiskunnallisesta valveutuneisuudesta. Tarvinneeko
tuossa ihmetellä jos äänestysaktiivisuus ja politiikasta kiinnostuneiden
osuus on sitä mitä se on..?
Jarin piirros Kaleva 22.9.2008 (Klikkaa kuvaa saat sen normaalikokoon)
01.10.2008
...vaalit tulossa...
Näin vaalien lähestyessä löytyy eläkeläisille ja vanhuksille auttajia ja
ymmärtäjiä. Yli 65-vuotiaiden osuus suomalaisista lienee vähän alle
miljoonan eli n.18 prosentin tienoilla, joten merkittävä äänestäjäkunta.
Päättäjistä yli 65-vuotiaita on alle 5 prosenttia. Vaalien alla on
muistajia ja auttajia, mutta vaalien mentyä pestään kädet ja syödään
lupaukset. Eläkeläiset ja vanhukset selvitköön tässä "liituraita-kataisten"
dynaamisessa Suomessamme miten parhaaksi katsovat....
Takaisin
13.09.2008
Eipä hutkita, Katainen
Tuo otsikko on lainaus professori Juhani Suomen Kaleva-lehden alakerrasta
12.9. ja nämä muistiinpanonikin ovat tuohon kirjoitukseen tukeutuvia ja
pitkälti lainauksia siitä.
- Perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan
presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Lakiin on jäänyt
kirjaamatta, että näiden estyneenä ollessa sen tekee kokoomuksen
puheenjohtaja. Sellaisen vaikutelman on saanut hänen kesäisistä
kannanotoistaan.
- Jyrki Katainen on lukenut suomalaisille madonluvut Georgian tapahtumien
vuoksi.
- Mikä on havahduttanut Kataisen? Venäjä on kuulemma ryhtynyt käyttämään
sotilaallista voimaa ulkopolitiikkansa jatkeena. Mitä uutta siinä on? Niin
suurvallat ovat tehneet maailman sivu. "Georgian kriisi oli
nyky-Euroopassa kaikkea muuta kuin modernien valtioiden välistä
toimintaa", ripittää Katainen. Mitä sitten ovat olleet viime
vuosikymmenten Falklandin sota, Turkin hyökkäykset Irakin kurdialueille
tai "erään modernin valtion" pitkään harjoittama Irakin miehitys.
Puhumattakaan Afganistanista, Vietnamista tai muista tämän
"maailmanpoliisin" ulkopoliittisista sekaantumisista. Olisi ollut
kokoomuksen ja "kataisten ulkopolitiikka" toivottavaa.
- Kerrotaan Yhdysvaltain republikaaninuorten vaatineen iskua Iranin
uraania rikastaviin laitoksiin ja kääntyneen kokoomusnuorten puoleen tuen
saamiseksi. Mahtaako vastaus olla jo lähtenyt?
- Kataisen kannanottoja leimaa - kuten Georgia-uutisointia ylipäätään -
yksisilmäinen hurskastelu....Jos Saakasvilin toimet unohtaen lähdetään
ristiinnaulitsemaan Venäjä, olisi kai yhtä suurta mekkalaa pidettävä
kaikista niistä valtioista, jotka tänä päivänä miehittävät pienempiä.
Eikä sovi unohtaa tätä "modernia valtiota" joka maailmanpoliisina
pyrkii esiintymään.
Saattaa olla, ettei valtiovarainministerin asennevamma ole hevin
parannettavissa ja maan ulkopolitiikan suhteen on valitettavaa jos
valtiotaloudessa ei Kataiselle riitä töitä.
Lopuksi sopii lainata runoilijaa: ....voi kääpiöitä, jotka vallan foorumeilla
elkeitä caesarien apinoivat......!
Takaisin
07.09.2008
Syksykö
tulossa?
Tänään aurinkoisena syyskuun sunnuntaina pitäisi uskoa, että syksyä ja
ruskaa kohden olemme menossa. Näin se vain on. Eilen vietimme tyttären
tyttäreni ylioppilasjuhlia (IB-lukio) ja pellolaisetkin olivat jaksaneet lähteä
Ouluun asti. Mukana olivat kaikki kolme sisartani ja veljeksistä meitä oli
puolet paikalla eli kolme kuudesta. Monet heistä tapasivat ensikertaa
lapsenlapsiani - ainakin nuorimmaisia. Oli kuitenkin mukava kokoontua
yhteen ja tavat sukua täälläkin. Minähän heitä kyllä tapaan aina mökillä
käydessäni.
Illalla kun pellolaiset
olivat palaamassa kotiin he kohtasivat karhun tuolla vähän ennen
napapiiriä ja Juoksenkia Ratasvaaralla. Karhu oli iltahämärissä
ylittänyt pohjoiseen menevän valtatien ja matkalaiset olivat juuri
välttäneet karhukolarin.
Panin tapauksesta sähköpostia Tornionlaakso lehteen, josko tapaus
olisi uutisen arvoinen. Päätoimittaja otti yhteyttä ja näyttäisi
siltä, että ehkä viikon lehdissä on uutinen tapahtumasta?
Katsellaan. |
 |
Selaillessani nettiä löysin tuon
oheisen kuvan. Ja minusta se oli mainio osoitus miten karuissa ja
kovissa oloissa elämä kestää ja on komeaa ja kaunistakin katsella.
Tässä kirjoittaessani katselen ikkunastani juoksevia salskeita,
suoria monisatavuotisia oksattomia puistomäntyjä (vanhaa
Hiirosenkangasta), noita sahateollisuus varmaan himoitsisi
työstettäväksi. Komeita nekin ja osoitus vain
siitä, että komeus ja kauneus on katsojan silmissä ja hyvinkin on
moninaista.......Kun tuosta linkistä katsotte isompaa kuvaa niin
näette käpyjä on tulossa - sukua jatketaan eikä periksi anneta!
http://www.studiotolvanen.fi/taustakuvia/joulu-ja-talvi-taustakuvat/talvimaisema-tunturi-puu-1280-1024.jpg |
28.08.2008
Loppukesää...
Kesä alkaa pikkuhiljaa kääntyä syksyä kohden. Kesän kuluessa tuli kaiken
ohessa 70-vuotta täyteen ja mennään hyvää vauhtia kahdeksatta kymmentä -
että silleen. Merkittävämpiä juhlia ei pidetty. Syntymäpäivääni vietin
hillasuolla ja sitä paitsi tuo päivä oli vaikeimman takaa - nimittäin
hillasoista. Kuutena päivänä tuli poljettua hillasoita ja sainkin ihan
tarpeeksi. Yksi päivistä oli huti. Se oli täällä Oulun seudulla. Lapista
Torniojokivarresta sitten löytyi. Mustikatkin on poimittu ja viime viikko
meni metsähommissa. Tuolta mökkitontilta harvennettiin sata tukkipuuta ja
vielä niitä jäikin...
Niin - noista syntymäpäivistä vielä. Päivänsankarithan yleensä lähtevät
pakosalle, jos eivät halua merkkipäiväänsä juhlia, ja usein varataan huone
jostain hotellista jne... Minä sen sijaan hankin merkkipäiväni kunniaksi
"koko hotellin" eli ts. ostin tuollaisen virtuaalihotellin (web-hotellin).
Siinä mielessähän tuo on oivallinen hankinta, kun normaaliin hotelliin ja
huoneisiin mahtuu vain rajallinen määrä halukkaita, niin tänne
virtuaalihotelliin pääsee kuka tahansa. Niinpä näin kutsunkin teitä
kaikkia vierailemaan ahkerasti hotellissani ja pistäkää osoite muistiin
eli ts. lisätkää suosikkeihin!
http://www.orajarvi.net
Hyvää loppukesää! |
 |
Takaisin
04.06.2008
Juuret
Tammikuun alkupäivinä kirjoittelin
peräpohjalaisista sukujuuristani. Sen jälkeen olen jatkanut sukuni
selvittämistä ja jotain lisää on selvinnytkin. Silloin tammikuussa
kirjoitin mm:
Isäni isän juuret johtavat myöskin nykyisen Ylitornion puolelle. Isäni
isän suvun juuria olen omissa tutkimuksissani selvittänyt tähän mennessä
Niilo Mikonpoika Bäskiin (s.1726) asti.
Isäni äidin puoleinen sukuni haara on kaikkein etäisimmältä tuntuva
johtuen siitä, että isäni äiti kuoli jo 1914 ja kenelläkään ei hänestä ole
perinnetietoa. Sen verran olen kuitenkin hänenkin juuriaan selvittänyt,
että tiedän hänen olleen Tuoman talon tyttö Ylitornion Kaulinrannalta.
Isäni isän sukujuuria olen päässyt eteenpäin (vai pitäisikö sanoa
taaksepäin) tuonne 1500 tienoille. Tammikuussa kerroin Niilo Mikonpoika
Bäskistä, joka oli hänen sotilasnimensä. Hän oli Juvanin talosta
Kuivakankaalta (Kauliranta) ja oli isäntänä Juvanilla isänsä jälkeen.
Isäni äidin osalta olikin sitten tarjolla pieni yllätys, kun selvisi että
juuret yhtyvätkin veljeksissä Heikki Ollinpoika ja Tuomas Ollinpoika
tuolla 1550 tienoilla. Heikistä voidaan katsoa alkaneen Juvanin suvun ja
Tuomas taas aloittaa Tuoman suvun. Havainnollisen kuvan saat kun käyt
katsomassa tästä linkistä.
Kun edellä mainittuja juuria edetään taaksepäin päädytään molemmissa
Kuivakankaan Kohkoisten taloon ja Kohkoisten suvun juurille, jotka
edelleen johtavat Oravaisensaareen. Tuo asia sitten selviääkin seuraavasta
isoäitini kautta kulkevasta esipolvitaulusta.
Takaisin
20.05.2008
Jarin piirros Kaleva 19.5.2008 (Klikkaa kuvaa saat sen normaalikokoon)
Suomalainen korruptio
Suomi komeilee vuodesta toiseen
kansainvälisen Transparency-järjestön vähiten korruptoituneiden maiden
listan kärkisijoilla. Me olemme siis lahjomattomia.
Näin luullaan ja luultiinkin sinisilmäisesti, kunnes kirkasotsainen
keskustapolitikko, kansanedustaja ja oman eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja
Timo Juhani Kallilla "suttasi" moraalin saralla, kun hän sanoi rikkovansa
avoimesti eduskunnan säätämää vaalilakia, koska siitä ei saa rangaistusta,
eikä aikonut ilmoittaa saamiensa vaaliavustusten antajia. Syntyneen kohun
jälkeen veti Timo Juhani länkiä kaulaan ja pyyteli anteeksi moista
moraalittomuutta.
Siitä alkoi sitten paljastusten aalto, jossa monien oikeistolaisten
porvaripoliitikkojen taustavoimiksi paljastui moni suomalainen
"korruptoitumaton" yritys ja yhteisö.
Rehti pääministerimmekin ehti ennen Timo Juhanin kömmähdystä puolustaa
avoimesti kaavoituksen vastaista ideaparkkihanketta Vihtiin. Sitten
paljastui, että rehdin miehen vaalirahoittaja onkin nimenomaan tuota
kaavoituksen vastaista ideaparkkihanketta puuhaava liikemies Toivo Sukari.
Että sillä tavalla!
Kaikenhuipuksi vaalirahoituskohun keskipisteessä olevalle Tokmannin Kyösti
Kakkoselle haetaan vuorineuvoksen arvonimeä. Vuorineuvoksen arvonimeä
hakee Kakkoselle joukko poliitikkoja, jotka saivat tuntuvia avustuksia
Kakkosen ja Toivo Sukarin avokätisesti rahoittamalta tukiyhdistykseltä.
Heihin kuuluvat mm. ympäristöministeri "pallas-aktivisti" Paula
Lehtomäki (kesk), puolustusministeri Jyri Häkämies (kok), joka
nyt on lisäksi ryhtynyt "lobbaamaan" Natoa ruotsalaisille, kansanedustaja
Marja Tiura (kok), eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok)
ja keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Hakemus on IL:n mukaan
jätetty 23.3.2007, viisi päivää eduskuntavaalien jälkeen.
Arvonimilautakunnan puheenjohtajana toimii "rehti" pääministerimme
Matti Vanhanen, joka sai Kyösti Kakkosen ja Toivo Sukarin Kehittyvien
maakuntien Suomi ry:ltä 10 000 euroa vaalirahaa vuoden 2007
eduskuntavaaleihin.
Mielenkiintoista nähdä riittävätkö Kakkosen ohjailemat avustukset
vuorineuvokseksi asti. Siinä moni vanha vuorineuvos tuntenee häpeää siitä
miten tänään tuokin arvostettu titteli on pantu samaan alennuskoriin
halpakauppias Kakkosen Tokmannin imagon kanssa:
Sinisilmäisten Suomessakin mahtaa olla niin, että "sen lauluja laulat,
kenen leipää syöt....."!?
Takaisin
08.05.2008
Ministeri lobbarina
Tuo valtion omistajapolitiikasta "vastaava" ministeri,
josta tammikuussa kirjoitin esiintyy taas mediassa kuin parhainkin asiantuntija
nyt "puolustuksesta vastaavana" ministerinä.
Tämä "asiantuntijaministeri" Häkämies, joka jo ehti käydä Amerikassa
syksyllä päästelemässä "sammakoita" ja puhumassa läpiä päähänsä ulko- ja
turvallisuuspolitiikasta, on ryhtynyt neuvomaan naapureitakin Natoon
liittymisasiassa ja sotateknologiahankintojen suuntaamisessa
Yhdysvaltoihin. Ilmeisesti miestä ei enää omien keskuudessa oteta kovin
vakavasti siksi usein tällä "asiantuntijalla" näyttää unohtuvan
diplomaattiset pöytätavat kuten Kalevan pääkirjoituksessa tänään
mainitaan:
Avointa puhetta tarvitaan, mutta harkintakykykään ei olisi pahitteeksi.
Diplomatian pöytätapoihin kuuluu ettei naapurien ratkaisuja mennä
mestaroimaan.
Suomen puolustusministerin asia ei todellakaan ole toimia Yhdysvaltain tai
minkään muunkaan maan aseteollisuuden vienninedistäjänä tällä tavoin.
Vihreiden puheenjohtaja työministeri Tarja Gronberg tuhahti Häkämiehen
osoittaneen käsittämätöntä asiantuntemattomuutta ja tietämättömyyttä.
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen moittii tiedotteessaan Häkämiehen
nakertavan irtiotoillaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
uskottavuutta ja sanoo:
Hallituskumppaneilla on oikeus tietää, onko kokoomus sovitun linjan
takana vai ei. Näyttää siltä, että kokoomus tietoisesti sabotoi
puolustuspoliittisen selonteon valmistelua.
Siinä sitä taas on äimistelemistä meillä ja pohjoismaisilla
naapureillammekin!
Jotta tällaisia "ministereitä" !
Takaisin
18.04.2008
Humppakulttuuria...?
Päivän Kalevassa tänään oli lainattu alakertaan anekdoottina Tekniikka ja
talous lehteä, jossa taas ilmeisesti oli laajemminkin pohdittu koulutuksen
suuntautumista tänä päivänä.
Tuo lainaus oli:
Yhteiskunnalta loppuvat ennen pitkää rahat humppaosaston harrastuksiin.
Kun kymmenen prosenttia ikäluokasta pyrkii näyttelijöiksi,
taidemaalareiksi ja viulunsoittajiksi, jossain on jotain outoa.
Usein on minullakin tullut mieleen ajatus - missä nämä kaikki
työllistetään ja onko todellista tarvetta tämän kaltaiseen koulutukseen
tässä laajuudessa. Toisaalta en halua leimautua miksikään "kulttuurellisten"
pyrkimysten vastaiseksi mutta kun tosiaan seuraa etenkin nykyisten
ammattikorkeakoulujen ja vastaavien koulutustarjontaa niin merkittävää
osaa siellä koulutustarjonnassa näyttelee tuo lainauksessa tarkoitettu
"humppasektori".
Toivotaan että kaikki tuo koulutustarjonta on tarpeen eikä toisaalta käy
kohtuuttomasti yhteiskunnan kukkarolle, ja vaikka tuottavuus usein
mielletään tämän globalisoituvan yhteiskunnan kielteiseksi puoleksi, sekin
kuitenkin olisi tukemassa omalta osin sitäkin.
Suomalaisen humpan ystävänä silloin kun tanssista on kysymys sanoisin,
että tuossa lainauksessa tarkoitettua kulttuurisektorin koulutustakin
tarvitaan. Ja siis Tekniikka ja talous lehden "humppaakin" tarvitaan mutta
tarvemitoitus on paikallaan.
pitkänäperjantaina
21.03.2008
Naisasiaa aamulenkillä
Palasin juuri aamulenkiltä ja tuolla kirpeässä aamussa lenkkeilijän ajatus
harhailee asiasta toiseen tai sitten pyörittää yhtä mieltä painavaa asiaa.
Tänä aamuna minun kohdallani kävi kuten tuossa viimeisessä eli toisessa
vaihtoehdossa. Pohdin sitä, että mitäs varten ne pääministeri Vanhanen ja
pari kykypuolueen ministeriä Katainen ja Kanerva tekivätkään edellisen
viikon matkallaan Brysseliin. Tuota mietin ja vihdoin muistin, että matkan
tarkoitushan oli tuo yöllinen lehdistötilaisuus, jossa kykypuolueen
ulkoministeri Ilkka "Ile" Kanerva kävi pyytelemässä anteeksi
tanssitytöille lähettelemiään tekstiviestejä! Sitten pohdin, että minkäs
vuoksi sitä piti matkustaa Brysseliin asti? Aikani pohdittua minulle
kirkastui, että totta kai pitää käydä suomalaista profiilia kohottamassa
EU:ssa. Siellähän tahtovat nämä isot EU-maat loistaa ja olla näkyvästi
esillä näissä naisasioissakin kuten monissa muissakin ongelmatilanteissa.
Onhan siellä esim. Ranskalla oman kykypuolueensa presidentti Nicolas
Sarkozy eli Nicolas Paul Stéphane Sarközy de Nagy-Bocsa ja hänen näkyvät
naissuhteensa. Onhan siellä Italialla ja jälleen italialaisen kykypuolueen
näkyvä mies, mies joka uskaltaa pistää halvalla suomalaisia
kinkunpaistajia, itse Silvio Berlusconi omine tyttöjuttuineen. Nyt meillä
oli mahdollisuus marssittaa parrasvaloihin oma ulkoministerimme, jolla on sentään
ulkopoliittisiakin saavutuksia onhan "Ile" tavannut itsensä Condoleezza
Ricenkin. Tietenkin oli myös paikallaan, että Ruususen ja Meri-Kukan
kanssa mainetta niittänyt pääministerimme ja kykypuolueen kaunis poika
Katainen olivat ulkoministerimme tukena. Se on oikeaa suhdepolitiikkaa ja
suomalaista imagon rakentamista. Todella onhan meillä kykypuolueessa
ministereitä, eikä tässä yhteydessä sovi unohtaa sammakoistaan ja
Stora-Ensosta tunnetuksi tullutta Häkämiestä eikä
myöskään golfia pelailevaa adoptioäitiä ja lapsipornoadressista tunnettua
Suvi Lindeniä. Toisaalta onhan se niinkin, että maalla on sellaiset
ministerit kuin se ansaitsee?
Takaisin
23.02.2008
Suvi Lindén - Eroa taas
Internetissä
http://www.adressit.com/suvi_linden on allekirjoitettavana adressi,
jonka allekirjoittaneet kehottavat Suvi Lindéniä eroamaan
oma-aloitteisesti ministerin tehtävistään.
Onko ”kykypuolueen” kansanedustaja/ministeri jälleen kerran osoittanut
asiantuntemattomuutensa?
Seuraava teksti on otteita tuosta allekirjoitettavasta adressista.
Suvi Helmi Tellervo Lindén oli Suomen viestintäministeri Vanhasen II
hallituksessa ja on Kokoomuksen kansanedustaja vuodesta 1995 lähtien.
Lindén toimi kulttuuriministerinä Lipposen toisessa hallituksessa. Lindén
joutui eroamaan ministerintehtävistään kesäkuussa 2002 sen jälkeen, kun
Ilta-Sanomat paljasti hänen myöntäneen 170 000 euron avustukset
Sankivaaran golfkeskukselle, jossa hän oli itse perheineen osakkaana.
Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi Lindénille huomautuksen virheellisestä
menettelystä.
Syksyllä 2007 suomalaisessa mediassa käsiteltiin useasti Lindénin
adoptiota ja siitä seurannutta kohua, jossa hänen tekemää päätöstään
hoitaa ministerintoimensa etätyönä arvosteltiin. Päätös herätti myös
paheksuntaa oikeuskanslerin virastossa. Lindénin oman näkemyksen mukaan
hän on toiminut asiassa oikein ja hän koki käydyn keskustelun loukkaavana.
Viime aikoina on ollut paljon keskustelua netin sensuurijärjestelmästä.
Lopulta Lindénin oli pakko ottaa kantaa asiaan, ja hänen lausuntonsa
herätti kummastusta niin lehdistössä kuin tuhansissa asiaa aktiivisesti
seuranneissa kansalaisissa. Lindén näytti tulkitsevan koko laajan
kansalaisdebatin vain jonkinlaiseksi sananvapauden rajojen testaamiseksi
ja korosti sitä, kuinka tuomittavaa lapsipornon levittäminen on.
Esimerkiksi Tietokone-lehti kommentoi Lindénin naiivia lausuntoa
seuraavasti: "Lindén ei joko ole seurannut käytyä keskustelua tai on
ymmärtänyt sen totaalisen väärin. Viime aikoina ei ole keskusteltu
lapsipornon levittämisestä. Viime aikoina on keskusteltu siitä, miten
lapsipornon levittämisen estämiseksi tehdyt toimet ovat iskeneet loven
perusoikeuksiin kuuluvaan sanavapauteen. Lapsipornon kanssa nyt käydyllä
keskustelulla ei ole oikeastaan lainkaan tekemistä, kuten vihreiden Jyrki
Kasvi viime viikon Viikkokatsauksessakin totesi."
Meidän allekirjoittajien mielestä viestintäministerin pitäisi olla
pätevä ja nauttia kansalaisten luottamusta. Jälleen kerran Suvi Linden on
osoittanut, ettei ole kykeneväinen tähän vaativaan tehtävään. Me
allekirjoittaneet vetoamme Suvi Lindeniin, että hän ymmärtäisi taas
oma-aloitteisesti erota tehtävistään.
Takaisin
22.02.2008
Suomen sota
Eilen tuli kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun alkoi tuo sota, jota tänään
sanotaan Suomen sodaksi. Se oli sota, joka synnytti Suomen. Sodan
seurauksena syvän heikkouden tilaan ajautunut Ruotsin valtakunta menetti
itäiset maakuntansa. Tänään voi ainakin spekuloida, mikä olisi meidän
suomalaisten kohtalo jos meitä vielä tänäänkin hallittaisiin Tukholmasta.
Kun luen tuota toissapäiväistä muistiinpanoani, niin epäilen suuresti,
että suomen kieli itäisissä maakunnissa olisi maan valtakieli.
Todennäköisesti suomen kieli olisi vähemmistökieli, jollei sitä olisi
saatu kokonaan tuhottua sillä brutaalilla kielipolitiikalla, jota Ruotsi
harjoitti tuota sotaa ennen ja sen jälkeenkin mm. kotiseudullani
Tornionjokilaakson suomalaisalueillaan. Silloin 200 vuotta sitten
virkakieli ja asiakirjojen kieli oli ruotsi vielä pitkälle 1800-luvulle.
Venäjän vallan alla saimme vapauden puhua omaa kieltämme ja autonomian
seurauksena asiakirjojen ja virkamiesten kieli vakiintui suomeksi
1800-luvun lopulla.
Valitettavasti suomalaisalue Tornionjokilaaksossa hajosi kahtia kun raja
vedettiin Tornionjokeen. Miksi näin kävi on arvoitus ja pysyykin.
Silloinen suomalaisaluehan käsitti itäisen Ruotsin alueet aina Kalixjokeen
asti. Vitsi vaiko osatotuus olisi se joskus kuulemani tarina, jossa
kerrotaan, että kun rauhanneuvotteluja Haminassa käytiin niin venäläiset
vaativat rajaa Kalixjokeen ja ruotsalaiset Ounas-Kemijokeen. Tuon tarinan
mukaan neuvottelijoilta loppuivat juotavat, siis viinat, ja tehtiin
kompromissi - pistettiin raja Tornionjokeen.
Spekulointia voisi laajentaakin ja kysyä: Olisiko Norjaa olemassa jos
Ruotsi ei olisikaan menettänyt itäisiä maakuntiaan? Kun Suomen
menetyksestä katkeroitunut Ruotsi ryhtyi vaatimaan Tanskalta Norjaa
itselleen. Euroopassa käytyjen sotien jälkimaininkien seurauksena 1814
Tanskan oli taivuttava vaatimuksiin ja näin Norjasta tuli ensin osa
Ruotsia unionissa. Sittemmin kehitys johti Norjan täydelliseen
itsenäisyyteen.
Ehkäpä meidän suomalaisten ja norjalaisten kohtaloiden yhteys on osaltaan
rakentamassa sitä keskinäistä ymmärtämystä joka näiden kahden
kansallisuuden kesken näyttää olevan?
Takaisin
20.02.2008
Meän kielelä
Ruotsalaisen Pajalan nimi, kuten tornionlaaksolainen nimistö yleensä,
oltiin sitten kummalla puolen rajaa tahansa, se pohjautuu suomenkieliseen
paikannimistöön. Se on ymmärrettävää koska suomalaiset ovat jokivarren
asuttaneet ja paikannimet antaneet. Pajala nimikin juontuu seudun
ensimmäisestä asukkaasta Pajanen nimisestä suomalaisesta uudisasukkaasta.
Sanomalehti Kaleva kirjoittaa pääkirjoitussivullaan: "Meän kieli on
.... sitkeästi pysynyt hengissä siitä huolimatta, että Ruotsin valtio ja
koululaitos pyrkivät viime vuosisadalla juurimaan kaiken suomalaisuuden
rajajoen länsipuolelta ajoittain jopa brutaalilla tavalla."
Noinhan se oli muistan vielä 1950-luvun, jolloin kavereita oli molemmin
puolin jokea ja suomea puhuttiin. Koulussa vain oli noilla ruotsalaisilla
kavereilla kova kuri suomea ei saanut puhua koulussa ei edes pihalla se
tiesi jälki-istuntoa.
Pajalalaiset ovat tehneet päätöksen, jonka mukaan kunnan valtuustossa saa
puhua ja esittää asiansa ruotsin lisäksi meän kielä ja suomeksi.
"Arvokasta päätöksessä on se, että nyt monet pajalalaiset saavat kunnan
päätöksiä tehdessäänkin käyttää sitä kieltä, jonka läheisimmäksi
kielekseen kokevat." (Kaleva)
Tässä yhteydessä tulee mieleen ne suomalaiset, jotka ovat työn perässä
Ruotsiin muuttaneet ja sinne asettuneet. Tässä joukossa on sellaisiakin
toisen polven juuriltaan suomalaisia, jotka eivät omille lapsilleen ole
opettaneet äidin kieltä, suomea. Tiedän ja tunnen tapauksia, jossa
lastenlapset eivät osaa eivätkä pysty keskustelemaan isovanhempiensa
kanssa kun heillä ei ole yhteistä kieltä. Luulisi että kahden kielen
osaaminen olisi rikkaus. Onko niin, että nuo ruotsalaisen koululaitoksen
brutaalit menetelmät ovat vieläkin vuosikymmenien perästä näiden
siirtolaisten rasitteena?
Kun kuuntelee Suomessa asuvia vähemmistöjä, niin nämä pitävät
kunnia-asiana, että lapset oppivat äidin kielen suomen ohella. Tuotakin
taustaa vasten ihmettelee noita "ruotsalaistuneita" suomalaisia?
21.01.2008
Stora Ensosta tänäänkin
Tänään pääsen helpolla minun tarvitsee vain siteerata parempiani
kirjoittajia.
Lapin Kansan päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula kirjoitta:
"Pääministeri Vanhanen, joka poseeraa mieluummin amerikkalaisen
lihaskimpun kanssa Kaliforniassa kuin käy Kemijärvellä ottamassa selvää
tilanteesta, osoittaa käsittämätöntä piittaamattomuutta. Hallitusohjelmaan
kirjatut pyhät pyrkimykset työpaikoista ja aluepolitiikasta ovat pelkkiä
korulauseita."
Sanomalehti Kalevassa toimittaja Timo Paakki kirjoittaa:
"Oikein viisaat pystyvät pyörtämään tekemänsä tyhmät päätökset. Stora
Ensossa tuskin näin käy.
Kemijärven tehtaan nitistäminen painaa yhtiön mainetta pitkään, uusi
harkinta kävisi liian raskaasti Karvisen ja kumppaneiden kunnialle."
Valitettavasti Stora Enson "yksilöitymättömien" tuotteiden ostopoikotti on
tavalliselle kuluttajalle vaikeampi toteuttaa, kuin kieltäytyä ostamasta
jatkossa Nokian kännykkää, kuten saksalaiset uhkaavat tehdä. Vahinko!
Takaisin
20.01.2008
Stora Enso ja
valtion omistajapolitiikka
Mediassa on jo kuukausia ollut jokapäiväinen aihe Stora Enson tekemät
ratkaisut suomalaisen metsäteollisuuden alasajosta joka kaikkein kipeimmin
näyttää kohtelevan pohjoisinta Suomea ja Kemijärveä. Ihmetystä, kritiikkiä
on herättänyt kansalaisissa yhtiön ja etenkin maan hallituksen yhtiön
suurimman omistajan menettely. Avuttomuus ja raivokin ovat varmasti
kuvaavampia tuntemuksia niillä ihmisillä joita nuo päätökset ja menettely
henkilökohtaisestikin koskettavat.
Maan hallitus näyttää vain levittelevän käsiään ja kiinnostus näyttää
kohdistuvan enemmän Finnairin lentojen myöhästelyyn kuin tämän kaltaisiin
kohtalon kysymyksiin.
Ei kuulemma ole "oikeaa omistajapolitiikkaa" sekaantua toimivan yhtiön
tekemiin päätöksiin? Valtion omistajapolitiikasta "vastaava" ministeri
esiintyy mediassa kuin parhainkin asiantuntija ja toistelee tuota samaa.
Tämä "asiantuntijaministeri" Häkämies, joka jo ehti käydä Amerikassa
päästelemässä "sammakoita" ja puhumassa läpiä päähänsä ulko- ja
turvallisuuspolitiikasta, esiintyy nyt talousmiehenä?
Hän yritti jopa sekaantua Elisan islantilaisomistukseen Suomen valtion
puolen prosentin omistajaosuuden antamin valtuuksin. Nyt kun valtiolla
yhdessä Kelan kanssa on Stora Ensossa 35 prosentin omistajaosuus niin tämä
"asiantuntija" levittelee käsiään? Että sellainen "ministeri"!
Näyttää siltä että Stora Enso sanelee ja suurinta omistajaa valtiota ja
maan hallitusta viedään kuin pässiä narusta.
Ketä muuten ovat nuo Suomen valtion edustajat Stora Enson hallituksessa ja
mitä valtio aikoo tehdä heidän valintansa suhteen yhtiön keväällä
pidettävässä yhtiökokouksessa? Antaako kenkää?
Lappilainen kansanedustaja Esko Juhani Tennilä vaatii mielestäni
oikeutetusti näiden suomalaisjäsenten vaihtamista. "Suomen valtion etu on
jäänyt heiltä hoitamatta joten vaihto on välttämätön". Tennilä sanoo.
Kepun ministerien hampaattomuus ihmetyttää. Eikö tulevia vaaleja ajatellen
äänestäjien käyttäytyminen pelota, kun tietää millainen kannatus
puolueella on pohjoisessa.
Yhtiön käyttäytyminen meni jo öykkäröinniksi kun keskustapuoluelaiselta
Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtajalta estettiin pääsy yhtiön
17.1.2008 pidettyyn tiedotustilaisuuteen. Olisiko Vanhasella ja
Häkämiehellä aihetta kommenttiin?
Huomasitteko, kun Saksassa Nokia ilmoitti Bochumin tehtaan sulkemisesta,
niin liittokansleri Angela Merkel jyrähti Nokialle ja piti yhtiön
menettelyä röyhkeänä. Ainakin osa saksalaisista ministereistä ilmoitti
luopuvansa käyttämästä Nokian kännyköitä. Markkinoilla tehdaskaupunki
Bochumissa Nokia-vastaisuus näkyi kännykkäkaupassa. Nokialle tuli jo hätä
käteen ja paikalle Saksaan lähetettiin yhtiön johtoa ja hallituksen
edustajia lepyttelymatkalle. Meillä Stora Enson johto jatkaa öykkäröintiä.
Ja mitä tekee suurin omistaja?
Käykää allekirjoittamassa protestinne osoitteessa
http://www.kemijarvenmassa.fi/
Takaisin
05.01.2008
Juuret Peräpohjolassa
Tässä olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti yrittänyt selvittää
juuriani eli toisin sanoen yrittänyt perehtyä sukututkimukseen. "Tutkia" -
kyllä osaltani sisältää liikaa odotuksia saavutuksiin ja taitoihin nähden.
Ensinnäkin olen täysin itseoppinut asiaan paneutuja joten ehkä tuo
määrittely "selvittää" on vähemmän tieteellinen ja paremmin kuvaava
harrastukselleni. Nyt kuitenkin olen lähdössä sukututkimuskurssille
alkavalla viikolla. Joten odotuksia on ja jotain tässä muutaman vuoden
aikana olen saanut selvitettyäkin.
Ainakin se on minulle selvinnyt, että tukevasti neljällä sukuhaarallani
seison Peräpohjalaisessa maisemassa ja vielä tarkemmin määritellen
Tornionjokivarressa.
Äitini isän puoleisen sukuhaaran juuret johtavat 1500-luvun Pelloon ja
kylän kaikella todennäköisyydellä vanhimpaan taloon - Kyllin (Niva, Jussi)
taloon. Jussi Jussinpoika Kyllin (s.1601) jälkeläisiä olen suoraan
alenevassa polvessa. Jussi Jussinpojan esivanhemmat perustivat Kyllin
talon.
Äitini äidin suvun juuret johtavat runonlaulaja Antti Mikonpoika Keksiin
(s.1622) Ylitornion Kuivakankaalta. Antti Mikonpojan sukua on voitu
jäljittää ainakin isoisään Mikko Jonnenpoika Kurittuun (Erik Wahlberg).
Isäni isän juuret johtavat myöskin nykyisen Ylitornion puolelle. Isäni
isän suvun juuria olen omissa tutkimuksissani selvittänyt tähän mennessä
Niilo Mikonpoika Bäskiin (s.1726) asti. Niilo Mikonpoika asui
Kaulinrannalla (Kuivakangas) Juvanin taloa.
Isäni äidin puoleinen sukuni haara on kaikkein etäisimmältä tuntuva
johtuen siitä, että isäni äiti kuoli jo 1914 ja kenelläkään ei hänestä ole
perinnetietoa. Sen verran olen kuitenkin hänenkin juuriaan selvittänyt,
että tiedän hänen olleen Tuoman talon tyttö Ylitornion Kaulinrannalta.
Tuoman talo oli ollut suvun hallussa ainakin 1600-luvulle. Isoäitini sukua
suoraan alenevissa polvissa olen jäljittänyt Niilo Mikonpoika Tuomaan
(s.1722) asti. Hän oli Tuoman isäntä tuolloin.
Tämä juuristani ja uskon, että jatkossa saatte lisää kunhan ehdin paneutua
asiaan ja nythän olen jopa aloittamassa opiskelunkin...
Takaisin
04.12.2007
Työeläkkeiden ja
työeläkeindeksin kehitys
Eläketurvakeskus sanoo julkaisunsa Työvoitto olevan julkinen tiedote
elämästä ja eläketurvasta. Pikemminkin voisi määritellä julkaisun olevan
Eläketurvakeskuksen mainoslehtisen. Sanallakaan ei lehtisessä kajota
niihin ongelmiin ja virheisiin, joita työeläkkeiden kehityksessä on
tapahtunut. Mutta ilmeisesti Eläketurvakeskuksenkin osalta pätee tuo vanha
viisaus, ”sen lauluja laulat kenen leipää syöt”.
Ei ainakaan eläkeläisten, vaan niiden tahojen, jotka päätöksillään ja
toimenpiteillään ovat olleet edesauttamassa tätä työeläkkeiden kielteistä
kehitystä.
60-luvun alussa, kun työeläkkeet tulivat voimaan, allekirjoittanut aloitti
oman työuransa ja aloin ansaita tulevaa eläkettäni maksamalla jokaisesta
ansaitusta pennistä osan työeläkerahastoon. Työeläkettä, jonka olen itse
vuosikymmenien saatossa kerännyt tuonne rahastoon, siitä Eläketurvakeskus
antaa ymmärtää kuin puhuttaisiin "sosiaaliturvasta"?
Katso koko kirjoitus tästä
28.11.2007
Helsingissä
Pitkästä aikaa tuli käytyä maan
pääkaupungissa. Aamulla aikaisin Blue1:n koneella Vantaalle ja sieltä
bussilla keskustaan. Matkani tarkoitus ja päämäärä oli osallistua
Kunnallisten eläkeläisten liiton Kelon hallituksen ja tiedotustyöryhmän
kokoukseen. Tarkemmin aiheeni oli esitellä liitolle verkkosivut, jotka
tässä syksyn mittaan oli rakennellut. Kokous pidettiin JHL:n toimitalossa.
Rakentelemani sivut löytyvät osoitteesta
http://www.keloliitto.fi . Paluu
Ouluun meni melko myöhään, kun kävin
veljeni Yrjön luona kylästelemässä ja olinkin vasta puolenyön
tietämillä Oulunsalossa. Aikataulusta oltiin myöhässä hieman.
Takaisin
23.11.2007
Extreme matkalla
MatkaMaa Oy oli kutsunut eri
järjestöjen ja yhteisöjen matkanvetäjiä pienelle retkelle. Retkelle, jonka
määränpää ei osallistujille ollut tiedossa. Pohjoiseen lähdettiin ja siinä
veikkailtiin mihin ollaan menossa. Auto oli lähtenyt Raahesta ja meidät
oululaiset poimittiin mukaan kaupungintalon edestä. Kemistä tuli lisää
matkalaisia ja pohjoiseen suunnattiin edelleen. Torniostakin tuli porukkaa
ja Rovaniemelle ei käännytty joten väylänvarteen suunnattiin. Minullehan
tuo oli, väylänvartiselle, tuttua seutua. Sehän oli kuin juurille olisi
matkattu. Ylitornion kirkonkyläkin vielä ohitettiin ja sitten Aavasaksalla
käännettiin Tornionjoen toiselle rannalle, Ruotsin puolelle. Siellä
kohteena oli
Övertorneån kirkko. Kirkko on yksi Ruotsin parhaiten säilyneistä
1600-luvun puukirkoista. Kirkon alkuperäiset urut ovat Ruotsin vanhimmat
käytössä olevat urut. Myöhäiskeskiaikaisista puuveistoksista arvokkain
Suojelusmanttelimadonna
säilytetään kirkossa olevassa vitriinissä.
Sitten matkalaiset palasivat takaisin Suomeen ja auto lähti kipuamaan ylös
Aavasaksan vaaralle. Lunta oli tullut päivän mittaan ja tuli edelleenkin,
niin että huipulle emme päässeet, vaan lopun taivalta mentiin jalkaisin.
Siellä meille tarjoiltiin kahvit ja esiteltiin matkailukohteita.
Porotila
Mäntyrantaa esitteli Vesa Eeronpoika Mäntyranta ja pukkina meidät
vaaran laella otti vastaan Lanko-Pekka, jolla tarinaa riitti vielä Helenan
Kievarissakin, jonne sitten laskeuduimme illalliselle. Matkailukohteita
oli esillä täälläkin. Oli Helenan
Kievarin palvelut ja Minna Mäntyranta, Vesan kaksoissisar, kertoi
Eero Mäntyrannan museosta.
Joskus kello kahdeksan tienoilla illan jo pimennyttyä lähdimme
paluumatkalle ja kotona Oulussa oltiin sitten ennen puoltayötä.
Kiintoisa ja erilainen matka - Kiitokset järjestäjille!
Takaisin
12.11.2007
Isänpäivästä
Isänpäivänä satoi sitten lunta. Sen verran, että maa on valkoisena.
Kävin patikoimassa Iinatin lenkillä ja innokkaimmat suksimiehet jo
sivakoivat. Tiinalta, tyttäreltäni, sain isänpäivän onnittelut Thaimaasta
Bangkokista. Iltapäivällä tuli Marialta tytön tytöltä, joka on jäänyt
tänne Ouluun lukioon, tuli tekstiviesti. Kyllähän se muistaminen näin
seniorin mieltä lämmittää.
Muuten, kuten huomasitte vanhus sana ei oikein
vielä luonnista vaikka vuosia onkin jo miltei 70. Ikäihmisten
järjestötoiminnassakin tuntuu vieraalta nuo kuntiin perustetut
vanhusneuvostot. Oulussa sellaista ei ole ainakaan vielä perustettu.
Täällä nuo tehtävät on "sälytetty" eläkeläistyön neuvottelukunnalle. No,
aikanaan varmaan ylittyy tuokin kynnys, jonka jälkeen sitä kokee olevansa
"vanhus". Ootellaan.
Maanantaina sitten oli jo isänpäivä ohi ja taas tuli patikoitua Iinatissa
päin ja suksimiehiä riitti. Nyt jo liikuntavirasto oli latukoneella
pohjaamassa latujen pohjia.
Päivän posti toi sitten papalle vielä isänpäivän onnitteluja. Tuli Jennin
ja Johannan Mukdahanista Thaimaasta postitetut isänpäivän kortit. Päivän
myöhässä, mutta mieluisat muistamiset!
02.11.2007
Kaarlo Kramsun tie
Siltavahti kirjoitti keskiviikkona 31.10.2007 Oulu-lehden pakinassaan
Kaarlo Kramsusta. Pakinaan liittyi myös kuva Oulunsuussa sijaitsevasta
Kramsulle nimetyn kadun nimikilvestä. Kun on työssä ollessaan joutunut
näitä asioita käsittelemään, niin huomioni kiinnittyi heti kilvessä
olevaan kielivirheeseen. Kilvessä on katunimi kirjoitettu Kaarlo
Kramsuntie, kun pitäisi kirjoittaa Kaarlo Kramsun tie. Tämä on
kielitoimiston oikeinkirjoitusohje ko. tapauksessa. Jos kyseessä olisi
”yleensä” Kramsun mukaan nimetystä tiestä, silloin kirjoitusasu olisi
Kramsuntie. Tässä tapauksessa kyseessä on henkilönimi, jolloin kaikki osat
kirjoitetaan erilleen.
Oulun kaupungin nimistörekisterissä nimi on kirjoitettu oikein joten virhe
lienee kilventekijän. Esimerkiksi Teuvo Pakkalan katu Raksilassa on kuten
pitääkin.
Muuten, äskettäin Helsingissä avattiin Mauno Koivistolle nimetty aukio.
Seurasin tv-uutisista kun presidentti Koivisto paljasti aukion nimikilven
– Mauno Koiviston aukio.
Muhokseltakin
löytyy vastaava virhe. Laukansillan lähellä joen itäpuolella on
katunimikilpi Anna Arontie kun kilven tulisi olla Anna Aron tie.
Mielipiteeni julkaistiin Oulu-lehdessä 7.11.2008
Takaisin
01.10.2007
Nettipuheluita
Eilen ja tänään on tullut opiskeltua uusia
"ulottuvuuksia". Tyttäreni perhe lähti vuodeksi
Laosiin
kehitysyhteistyökohteeseen. Aikaisemmin he olivat kahteen otteeseen
Thaimaassa ja Laosissa ja silloin tuli pidettyä yhteyttä lähinnä
sähköpostilla ja tekstiviesteillä. Puhelut kun ovat sen verta hintavia
Thaimaahan ja Laosiin niin niitä on harrastettu hyvin harvoin. Lauantaina
sitten kävin ostamassa kuulokkeet ja mikrofonin ja hankinpa vielä
Web-kamerankin. Skype tuli asennettua lauantai-iltana. Aikaerosta johtuen
pääsin kokeilemaan yhteyttä Laosiin vasta sunnuntaiaamuna ja hyvin pelasi.
Lapsia huvitti kun kerroin olevani vielä yöpuku päällä ja siellä kuitenkin
oltiin jo iltapäivässä. Sunnuntaina sitten asensin kamerankin ja tänään
aamulla taas kokeilemaan ja taas pelasi kuvan kanssa. Tosin sitten tänään
jossain vaiheessa oli yhteydessä ongelmiakin mutta Skypestä löytyi apuun
näppärä chatti. Ja puhelut ilmaisia! Näin näistä "ulottuvuuksista". Tuolta
etusivulta löytyy Skype-nimeni jos aihetta ilmaantuu yhteydenottoon.
Takaisin
11.07.2007
Jokivartisten kyläjuhlilla
Tornionjokivarressa tuli käytyä ja
viime viikonvaihteen aikana tuli osallistuttua sekä
poikkinaintitapahtumaan että
Jokivartisten kyläjuhlaan ja tulipa siinä kaiken lisäksi pistäydyttyä
Pajalan markkinoillakin.
Lestadius-ooppera oli tosin loppuunmyyty, mutta paikalla Köngäsessä kävin.
Erityisesti jäi viikonvaihteesta mieleen tuo Jokivartisten kyläjuhla ja
kyläkirjan julkistamistilaisuus.
Kyläjuhlan onnistumista oli todistamassa monisatapäinen yleisö ja mitä
ilmeisimmin yleisömäärä oli iloinen yllätys myös järjestäjille.
Kolea heinäkuinen sää ei ollut parasta, mutta sillehän järjestäjät eivät
mitään voineet. Lukuisten, jopa vuosikymmenien takaisten, tuttujen
tapaaminen oli lämmittävää, jota tuo sääkään ei haitannut.
Juhlan ohjelma oli runsas ja monipuolinen. Kyläjuhlan ja kyläkirjan
onnistumiseksi olivat Jokivartiset paiskineen töitä ansiokkaasti. Sivusta,
ja täältä etäältä asiaa seuranneena, oli minulla jonkinlainen kuva
valmistautumisesta, ja jopa sen verran osallistuinkin nimenomaan tuon
kyläkirjan taustatyöhön, että kävin pari kertaa Oulun maakunta-arkistossa
selvittämässä jotain taustoja.
Juhla oli onnistunut ja kyläkirja on ollut mieluisaa luettavaa tässä
alkaneella viikolla.
Poikkinaintitapahtuma ja kyläjuhla olisivat kyllä ansainneet paikkansa
Kalevan kulttuuriallakassakin, mutta minähän kyllä olin juhlista
tietoinen, olinhan saanut henkilökohtaisen kutsun.
Kiitos Jokivartisille, kiitos myöskin Pellon kunnalle ja kiitokset
kyläkirjan kustantajalle!
02.07.2007
Pellon kulttuuritarjonnasta...
Olen tässä tämän viikon aikana
ajatellut ajella pohjoiseen, kotiseudulleni Pelloon. Tuossa aamulla,
Kalevaa lukiessani, katselin taas lehden kulttuuriallakkaa ja totesin,
että Pellon osalta sivulla ei ollut minkäänlaista merkintää, vaikka tuleva
viikonloppu pitäisi olla erityisen markkinoinnin kohde kunnalle onhan
tulossa ns. "Poikkinaintipäivät", joita Pello on jo vuosikymmeniä
yrittänyt markkinoida kuntalaisille ja myöskin matkailijoille. Päivien
menestys on kyllä ollut suhteellisen vaatimaton.
Toisaalta tuo ei kyllä ihmetytä kun seuraa sitä miten kunta ja kunnan
markkinoinnista vastaavat henkilöt hoitavat päivien "buukkausta" ja
markkinointia samoin kuin muidenkin kunnan kulttuuritilaisuuksien
markkinoinnin.
Aikaisemmin arvostelin Pellon kunnan passiivisuutta ilmoittaa tapahtumista
Kalevan kulttuuriallakassa.
Tämän kesän 2007 osalta päivät ovat tuolla
kotikylälläni Jarhoisessa ja Naamijoella, joten sitä suuremmalla syyllä
olisin odottanut näkyvämpää markkinointia henkilöltä, jonka tehtäviin tämä
kuuluu ja jollei kunnan johto ole vastuuhenkilöä vielä nimennyt niin
päätös olisi varmaankin syytä tehdä välittömästi.
Onhan siellä muitakin kesäisiä tapahtumia - on kesäteatteria, on kuorojen
esiintymisiä ja on Lestadius-ooppera, joka tosin on Pajalassa, mutta olen
ymmärtänyt, että pellolaisia on järjestelyissä ja esiintyjinä mukana
tapahtumassa.
Takaisin
11.05.2007
Venäjä ja
me...
Tuolla otsikolla alkoi Juhani
Suomen tämänpäiväinen "Kirjoittajavieras" alakerta Kalevan
pääkirjoitussivulla. Kirjoitusta lukiessa tuli jostain syystä useamman
kerran mieleen nuo Viron viimeviikon tapahtumat, vaikka kirjoitus ei
mitenkään liity Viroon....?.
Juhani Suomi pohtii kirjoituksessaan ns. tulevaisuusvaliokunnan raporttia
suhteistamme Venäjään.
Juhani Suomen mukaan Neuvostoliiton romahdettua meiltä katosi vähäinenkin
naapurimaan asiantuntemus ja suomalaisessa ajattelussa valtasi takauma
1930-luvun suursuomalaisuuteen ja kuvaan Venäjästä
"savijalkajättiläisenä". Nyt suomalaiset ovat havahtuneet huomaamaan, että
meillä rajan takana Venäjä, joka elää voimiensa väkevää kokoamisen aikaa.
Tänään tuosta "savijalkajättiläisestä" on tullut mm. suurin
kauppakumppanimme.
Seuraavassa suora lainaus tuosta Juhani Suomen kirjoituksesta:
Raportista käytyä vaisua lehtikeskustelua seuratessa silmään on
pistänyt se, miten vaikeata on ollut antaa tunnustusta hankkeen ideoijalle
Esko-Juhani Tennilälle. Ollaanko Suomen mediassa todella yhä niin syvällä
henkisissä juoksuhaudoissa, ettei tunnustusta voida jakaa edes silloin,
kun siihen on aihetta?
Juhani Suomen mukaan meille on tärkeää hoitaa ulkopoliittisia
suhteitamme Venäjään erityisesti kahdenvälisin yhteyksin eikä vain
Brysselin kautta. Tuo on realiteetti, joka tulee ottaa huomioon muistaen,
että meillä on Venäjän kanssa yhteistä rajaa runsaat 1300 kilometriä.
Esimerkiksi Saksalle ja Ranskalle tuo kahdenvälisten suhteiden hoitaminen
Venäjään on itsestään selvyys vaikka niiden asema on edullisempi ja
suuruuden tuoma poliittinen painoarvo olennaisesti suurempi kuin Suomen.
Tulevaisuusvaliokunta ehdotti, että seuraava hallitus sisällyttäisi
ohjelmaansa Venäjä-politiikkaohjelman, ja jonka johto tulisi
pääministerille ja valtioneuvoston kanslialle. Istuvan hallituksen
ohjelmasta moista ei kuitenkaan löydy, vaikka tulevaisuusvaliokunnan
puheenjohtaja kokoomuksen Katainen hallituksessa istuukin.
Takaisin
9.05.2007
Pronssisoturi ja
voitonpäivä...
Tämän viikon on saanut mediassa seurata tapahtumia Virossa ja
Venäjällä. Kaikki kytkeytyy Viron päätökseen siirtää neuvostovallan aikana
pystytetty sotilasmuistomerkki ns. pronssisoturi pois Tallinnan
keskustasta sivummalle sotilashautausmaalle. Ulkopuolisena ja asian
taustoja tuntematta, tuntuu Viron päätös ensinnäkin huonosti ajoitetulta
ja toisaalta jopa tarpeettomalta uhittelulta pienen valtion taholta.
Kaikki se mitä Virossa tapahtui, kun loukatuksi tullut venäläisvähemmistö
lähti liikkeelle oli osoitus siitä miten Viro on epäonnistunut
sopeuttamaan tuota vähemmistöä virolaiseen yhteiskuntaan.
Toisaalta on tietenkin niin, että Virolla itsenäisenä maana on oikeus
noihin päätöksiin ja toimenpiteisiin, eri asia on sitten se miten järkevää
tuo on.
Venäläisten osalta täytyy taas todeta, että käyttäytyminen ja reagointi
tuntuu vähintäänkin ylimitoitetulta. Jossain määrin ymmärrettävältä, kun
tietää miten merkittävä tuo ns. suuri isänmaallinen sota ja siinä
saavutettu voitto natsi Saksasta on Venäjällä ja venäläisille. Mellakointi
Viron suurlähetystön luona Moskovassa näytti kyllä järjestetysti
organisoidulta eikä tuon kaltaista tulisi hyväksyä.
Muuten Moskovassa organisoitua mellakointia johti "Nashi - Meikäläiset"
nuorisoliike, joka median mukaan näyttää olevan Kremlin erityisessä
suojeluksessa. Järjestö on muuten Kokoomusnuorten yhteistyöjärjestö eli
ns. sisarjärjestö Venäjällä. Jotta silleen.
Miten huonosti venäläisvähemmistö onkaan sopeutunut virolaiseen
yhteiskuntaa, kävi ilmi mm. eräässä tv-lähetyksessä, jossa joku ohjelmassa
esiintyneistä Viron venäläisistä toivoi jopa Putinia joukkoineen apuun.
Ymmärtämättömyyttä osoitti kyllä Venäjän duuman lähetystökin, joka
johtajansa suulla saavuttuaan Viroon vaati Viron pääministerin ja
hallituksen eroa.....
Takaisin
29.04.2007
...sunnuntai...
Pyhäpäivä aukeni aurinkoisena joskin viileänä. Illalla kävimme
Kiimingissä Huttukylän nuorisoseuralla tansseissa Esa ja Leenan kanssa.
Tänään päivän lehteä lukiessani totesin selviäväni vähällä. Tänään minun
ei juuri tarvitse kuin lainata parempiani.
Risto Uimonen, Kalevan päätoimittaja 29.04.2007:
Matti Vanhaselta puuttuu arvovalta, jota tarvittaisiin työmarkkinoiden
ja tulopolitiikan pitämiseksi hallinnassa. Katainen on taas täysi noviisi
tällä alueella.
Porvarihallitus tuli, mutta työnantajat tekivät sille heti
karhunpalveluksen. Hallituksen ensiaskeleet talous- ja tulopolitiikassa
tuovat väkisinkin mieleen Ahon porvarihallituksen haparoivan alun.
Huolestuneisiin ilmeisiin on aihetta muuallakin kuin Kesärannan portailla
Kalevan pääkirjoitus 29.04.2007
Kokoomuksen puoluesihteerin kohuttu lupaus hoitajien palkkojen
korotuksesta 500 eurolla taisi irrota kevein perustein.
Hallitusvastuuseen vakavasti valmistautuvan puolueen vastuuhenkilö olisi
tuskin voinut toimia varomattomammin.
Hoitajat ja palvelualoilla työssä olevat tarvitsevat varmaankin
tasa-arvotupoa ja mielenkiintoista onkin nähdä miten kokoomus ja hymyilevä
Katainen tästä selviävät? Näyttää vain siltä, että työnantajat viis
veisasivat tupolle yleensä. Työnantajat, joista valtaosa lienee nimenomaan
kokoomuksen kannattajia, todistivat vain taas tuon vanhan totuuden, että
kokoomuslaisen ei ole luottamista edes omiinsa.
Lukijan sivulla Kalevassa 29.04.2007, Seppo Leskinen
Kykypuolueesta satupuolueeksi.
Satusetiä ainakin lapset ovat aina mielellään kuunnelleet. Ei puhunut
kykypuolue kokoomus vaalikentillä mitään siitä, että valtaan päästyään
ensimmäiseksi korotettiin puoluetukea kymmenillä miljoonilla euroilla ja
edelleen kevennetään raharikkaiden verotusta....
27.04.2007
...perjantai-iltana...
On perjantai-ilta tulin juuri saunasta ja parin saunaoluen
jälkeen istun parvekkeella ja katselen miten pilvet kiitävät tuulen mukana
ja ajatus juoksee ja herää aatos kuten vanhassa suomalaisessa iskelmässä,
"minne käy tuulen ilmassa tie"...? Istun ja katselen, tuuli on tänään
voimakas, ei kuitenkaan myrskyinen, puut, komeat männyt taipuvat tuulessa,
ajattelen - aikanaan tämä oli Hiirosenkankaan vanhaa männikköä, tänään nuo
männyt taipuvat tuulessa Kaukovainion pihoilla ja puistoissa - komeat
männyt...
Omasta mielestäni ylsin tänään ihan kiitettävään saavutukseen, kävin ennen
saunaa lenkillä. Toistakymmentä kilometriä, josta hölkäten runsaat 4
kilsaa, tarkistin asian kaupungin karttasivuilta.
Tänään en halua provosoida ketään ja lähinnä ajattelen kannanottojani
ympäristöjärjestö Greenpeacea koskien tai vaikkapa poliittisia
kommentointejani. Toki heillä, näillä arvosteluni kohteilla, on oikeus
omiin toimintamalleihin, toimenpiteisiin ja kannanottoihin siinä kuin
minullakin. Toisaalta on tietenkin niinkin, että jos heidän toimintansa
herättää minussa vastareaktion niin, on se oikeus minullakin.
Viikolla kävin Maakunta-arkistossa selvittelemässä sukuni historiaa. Tulos
oli tällä kertaa melko köykäinen.
Ei kun - Hyvää Vapun odotusta ja hyvää lauantai-iltaa.
Takaisin
23.04.2007
Sisustajantori ei ole Sisustajantori
Kalevan Viikko-liitteessä 22.4. Katupeilaaja ehdottaa, että jos joku
paikka Oulussa halutaan nimetä voitokkaan Kärppä-joukkueen mukaan, tulisi
sen olla ehdottomasti Sisustajantori.
Oulussa ei kuitenkaan ole tuon nimistä aukiota ei myöskään tuon nimistä
toria tai katua.
Karjasillan kaupunginosan teollisuusalueen asemakaavassa nimettiin
alueelle johtava katu Taka-Lyötyn kaduksi ja Lintulammentien suuntainen
poikkikatu sai nimen Taka-Lyötyn aukio. Aukio nimi taas tuli siitä, että
ko. katuun rajoittuu alueen yrityksille tarkoitettu pysäköintialue. Kaavan
valmistuttua alueelle syntyi useampia liikerakennuksia, joihin sijoittui
huonekaluliikkeitä ja sisustusalan yrityksiä. Alueen yritykset alkoivat
käyttää liikkeiden edessä olevasta aukiosta etävirallista nimeä
Sisustajantori ja jossain vaiheessa oli nimistötöimikunnan käsittelyssäkin
aloite, jossa Taka-Lyötyn aukion nimi ehdotettiin muutettavaksi
Sisustajantoriksi.
Kadun ja aukion nimi pysyivät ja ovat edelleen Taka-Lyötyn katu ja
Taka-Lyötyn aukio. On hyvä asia, että tuo vanha aluenimi säilyy kadun ja
aukion nimissä muistina jälkipolville Taka-Lyötyn peltoalueesta. Paikan
nimi – paikan muisti.
Sanan 'lyötty' merkitystä on käsitellyt ja selvitellyt useampikin tutkija.
Yksiselitteistä tulkintaa ei kuitenkaan ole. Jouko Vahtola on selittänyt
tuon paikannimen tulevan suoraan ruotsin sanasta löt – laidun, haka.
Kirjoitus on julkaistu Kalevan lukijan sivulla 24.4.2007
17.04.2007
...uutisia Greenpeacesta...
Päivällä ajellessani kaupungilla sattui autoni radio olemaan avoinna kun
klo 13.00 uutiset tulivat. Uutisissa kerrottiin Greepeacen olevan
huolissaan Itä-Aasian merbaumetsistä. Järjestön mukaan kaikki merbaulajit
ovat uhanalaisia.
No niin, nyt vain tosi toimiin. Suojelemaan metsiä sinne missä todella
suojelua tarvitaan.
Takaisin
13.04.2007
...töitä Greenpeacelle...
Illan TV-lähetystä katsoessani tuli mieleeni tämä aatos.... Nämä vihreät
terroristit ovat toiminnan puutteessa ulkomaisen rahoituksen turvin taas
suurella innostuksella suojelemassa meidän jo erittäin hyvin ja
tehokkaasti suojeltuja metsiämme. Mikään meidän perinteisistä
metsäluontoomme kuuluvista puulajeista ei ole uhattuna ja vanhoja
luonnonmukaisesti uusiutuvia metsiä on meillä suojeltu sellaisella
antaumuksella että vastaavaa saa etsiä.
Illan TV-lähetyksessä kerrottiin maailmalla todella uhanalaisista
sademetsistä ja uhanalaisista puulajeista. Yksi näistä todella
uhanalaisista puulajeista on merbau. Puuta käytetään erityisesti
parkettien valmistukseen. Puusta valmistettu parketti on kestävä ja tumma
juuri sellainen joka tänään käy kaupaksi. Puun tuotannollisesti
merkittävin alue on Malesia, Indonesia ja Papua-Uusi-Guinea. Merbaut ovat
hyvin hidaskasvuisia puita. Ne kärsivät liikahakkuista ja ovat
uhanalaisia. Muutamat merbaulajit on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi,
vaarantuneiksi lajeiksi.
Eikö Greenpeacen kaltaisen järjestön kuuluisi käydä, vähintäänkin sillä
innokkuudella millä he Suomen metsiä suojelevat, suojelemaan näitä todella
uhanalaisia metsiä ja puulajeja. Toistan vielä tuon alussa sanomani -
meidän luontaisista puulajeista yksikään ei ole uhattuna.
Ehdottaisinkin, että Greenpeace lähettäisi suomalaisen terroristisolun,
tietysti järjestön suomalaisen metsävastaava Liimataisen johdolla,
vaikkapa tuonne Papua-Uusi-Guineaan suojelemaan noita uhanalaisia
merbaumetsiköitä.
Uskon järjestön olevan kyllä tietoinen siitä että kohtelu hallinnon,
teollisuuden ja viranomaisten taholta ei ehkä vastaa sitä mitä meillä.
Metsäluonnon tuhoutumisen uhka on kuitenkin todella suojelua kaipaava.
Siellä ei ehkä julkisuus ole sitä mitä Greenpeacelle Suomessa tarjotaan.
Voi olla syytä varautua siihenkin että suojelijoille tulee "äkkilähtö".
Mihin ja miten - sitäpä en osaa sanoa.
Meillähän näitä "sinisilmäisiä" poikia ja tyttöjä kohdellaan kuin
hyväntekijöitä. Seuraavan päivän lehdissä kerrotaan etusivulla miten
joukko toimi ja TV:ssä metsävastaava Liimatainen esittää huolensa meidän
metsiemme tilasta, tukenaan joku paikallinen oman edun tavoittelija
pukeutuneena parhaimpiinsa mieluummin vielä kansallispukuun, kuten
äskettäin Liimataisen tukena esiintynyt juhlapukuinen lappalainen.
Todellakin - suojelua kaipaavia uhanalaisia metsiä vielä on -
toistaiseksi. Eiköhän Greenpeacenkin olisi aika ryhtyä suojelemaan luontoa
ja metsiä siellä missä sitä todella tarvitaan. Suomalaiset selviävät
kyllä.
Takaisin
12.04.2007
...hallitusneuvottelut
Pääsiäisviikko meni pohjoisessa hiihtäen sen kun ilmat sallivat. Ihan
kohtuulliset olivat kelit.
Pohjoisessakin tuli seurattua uutisia ja hallitustunnusteluja.
Päällimmäisenä jäi mieleen kokoomuspuheenjohtajan Jyrki Kataisen
poikamainen innostus, joka korostui neuvottelujen vetäjän Matti Vanhasen
joskus jopa vaivaantuneen esiintymisen rinnalla.
Tänään, kun hallituksen ohjelmaneuvottelut näyttävät käynnistyvän,
toivoisi kyllä, että neuvottelijat tänään ohjelmaneuvotteluissaan ja
tulevassa politiikassaan muistaisivat ne ennen vaaleja antamansa lukuisat
lupaukset.
Pelkillä kauniilla lupauksilla ei tämän päivän arjessa pitkälle selviä.
Tämän päivän uutisista jäi mieleen se, että ruuan arvonlisäveron
alentaminen on huonompi vaihtoehto kuin tuloverojen alentaminen.
Perustelut eri vaihtoehtojen vaikutuksella työllisyyteen tai tuottavuuteen
ovat pelkkää viisaan tuntuista sanahelinää, mutta ymmärrettävää kun
porvarihallituksen ohjelmaa rakennetaan. Leivän hinnan alentaminen
kohtelee sekä hyvätuloisempaa kuin vähemmän ansaitsevaa kohtuullisen
tasapuolisesti. Tosin tässäkin parempiosainen ei tyydy ruisleipään vaan
kalliimpaa ostaessaan hän suhteellisesti tässäkin hyötyy enemmän.
Prosentuaalinen tuloveron alentaminen taas hyödyttää kymmenkertaisesti
kymmenkertaisesti enemmän ansaitsevaa. 1000 euroa kuussa ansaitseva hyötyy
3 prosentin tuloveron alennuksesta 30 euroa ja 10000 euroa ansaitseva 300
euroa.
Ainoa ongelmallinen ruuan arvonlisäveron alentamisessa on se miten kauppa
käyttäytyy. Pelko on että alennuksesta vain osa siirtyisi suoraan
hintoihin ja oman osansa kauniista lupauksista huolimatta korjaisi kauppa,
eikä veronalennus kokonaisuudessaan siirtyisikään hintoihin.
Kokoomuksen Jyrki Katainen on kyllä poikamaisen innostunut, mutta ei
innokkuutta näyttäisi puuttuvan vihreiden puheenjohtajaltakaan. Posket
punaisena hehkuen puheenjohtaja Gronberg'in näyttää käyvän neuvotteluihin.
Innokkuudesta päätellen ministerinpaikka lienee ainakin lupauksessa
eduskunnasta pudonneelle puheenjohtajalle.
Mielenkiintoista nähdä mihin kaikkeen vihreät ovat valmiit
hallituskipeydessään.
Takaisin
26.03.2007
...kulttuuriallakka
Vuodesta toiseen on Kalevan kulttuuriallakassa Pellon kunnan
kohdalla ainoana "kulttuuritapahtumana" esiintynyt - Eero Mäntyrannan
museo Vihreällä pysäkillä!
En ole kyllä huippu-urheilun vastustaja, mutta
kyllä Pellossa sentään joitakin muitakin huomionarvoisiakin
kulttuuritapahtumia on.
On harrastajateattereita, on musiikkitapahtumia, on ainakin joka kesäiset Poikkinaintipäivät ja jollei muuta niin ehkä jossain on vaikkapa talolla
tanssit....
Kaiketi sähköposti Kalevaan edellyttäisi kunnan kulttuuripalvelujen
tiedottajalta hiukan aktiivisuutta!
Saa toki se Mäntyrannan museokin olla.
Siinä aina synnyinseuduilleni saapuessani näen keskeisellä paikalla, Jolmanputaan rannalla, hiihtäjän patsaan.
On myönteistä, että kunta ja kuntalaiset muistavat menestyneitä poikiaan
ja miksei tyttöjäänkin.
Pellon hautausmaalta löytyy maailmalla ehkä tunnetuimman pellolaisen Timo
Kustaa Mukan
vaatimaton hautakivi. Hän oli mies, jota aina ei
haluttu kunnassa eikä seurakunnassakaan omaksi tunnustaa.
Takaisin
...Punaiseladonkankaan jätekeskus
Tuonne Haukiputaan puolelle Alakyläntien varteen suunniteltu jätekeskus on
saanut alueen, lähinnä Kuivasjärven ja Jylkynkankaan, asukkaat
sotajalalle. Tietenkin on ymmärrettävää, että hankkeesta koituvat haitat
haluttaisiin siirtää jonkun toisen haitaksi. Jätekuljetukset tulevat
aiheuttamaan liikennettä, mutta sama ongelma on edessä siirrettiin tuota
keskusta mihin tahansa. Tässä suunnitelmassahan liikenne jakautuisi
Alakyläntielle ja Kuusamon tielle. Mitä etäämmälle keskus siirretään
liikennemäärä absoluuttisina ajokilometrimäärinä sen kun lisääntyy.
Näin ajattelen tietämättä mahdollisista "paremmista" vaihtoehdoista.
Kirjoitus on julkaistu Kalevan lukijan sivulla 2.4.2007
25.03.2007
...ja jälkipuinti jatkuu
Arja Alho ei ole aina herättänyt sympatioitani. Tänään kuitenkin aamun
Kalevaa lukiessani koin olevani hänen kanssaan monessa ajatuksessa yhtä
mieltä. SDP on todella innoituksensa menettäneiden, byrokratisoituneiden,
"apulaisjohtaja" Viialaisen kaltaisten, ay-pamppujen miehittämä
puolueorganisaatio. Siellä syntyi edellisen eduskunnan aikanakin
Viialaisen "oivallus", jossa demareiden päätehtäväksi näytti muodostuneen
Vasemmistoliiton alasajo ja yhdistäminen demareihin. Se tuskin tulee
onnistumaan.
Vasemmistolaisen politiikan harjoittaminen oli toissijaista. Kehittämisen
ja ainakin harkinnan arvoiset ajatukset tyrmättiin jos ne eivät olleet
lähtöisin tuolta "sylttytehtaalta".
Perustulomalli ei näille viisaille tule kysymykseenkään. Ruuan
arvonlisäveron alentaminen ei ollut kannatettavaa, sen sijaan
varallisuusvero voitiin poistaa.
Tuo ilmeisesti noiden viisaiden mielestä oli vähempiosaisille tarpeen?
Samaisessa Kalevassa on myös Risto Kalliorinteen ajatuksia. Lainaan tähän
hänen ajatuksiaan koskien tuota "apulaisjohtaja" Viialaisen
"kuningasajatusta".
"Kaksi on enemmän kuin yksi
En missään nimessä enkä missään tapauksessa kannata SDP:n ja
vasemmistoliiton yhdistämistä. Heikomman puolella oleminen on jäänyt vain
meille. Teemme sitä vaikka yhden kansanedustajan voimin.
Keskiluokkaistuneen demaripuolueen arvot ovat kovin erilaiset.
Vaaliteknisestikään ei innosta. Oulun vaalipiirissähän
vasemmistopuolueilla oli 36 ehdokasta. Olisiko 18 ehdokkaalla saatu
parempi tulos? Ei varmasti!"
Voi vain yhtyä Risto Kalliorinteen ajatuksiin.
Takaisin
21.03.2007
...jälkipuintia
Eduskuntavaalien tulosta, voittoja ja tappioita, on viikko pohdittu.
Monenlaisia selityksiä ja tulkintoja on annettu. Vasemmisto
kokonaisuudessaan menetti kannatustaan ja demarit erityisesti.
Demarien tappio ei kyllä noudatetun hallituspolitiikan jälkeen ole mitään
muuta kuin harjoitetun politiikan seurausta. Kuka tässä maassa olisi
voinut harjoittaa porvarillisempaa politiikkaa?
- Valtionyhtiöiden ennätyssuuret osingot ylimmälle johdolle!
- Varallisuusveron poisto!
- Veronalennukset ja siitä seurannut palveluiden heikentäminen!
- Veronalennuksia tehtiin, mutta ruuan arvonlisävero vaan ei mahdu
demarien tavoitteisiin.
- Eläkeläisten unohtaminen ...vähempiosaisten unohtaminen ...!
Vaalitaistelussa ja jo sitä ennen harjoitetussa poliittisessa työssä
tuntui päävastustaja löytyvän vasemmalta - Vasemmistoliitosta. SAK,
"apulaisjohtajansa" Viialaisen johdolla,
valjastettiin Vasemmistoliiton vastaiseen työhön, kun päävastustaja olisi
pitänyt hakea aivan jostain muualta ja näin kyllä pitäisi olla
vastaisuudessakin.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ja sen demarijohto tuntui olevan maan
innokkain Natoon menijä, vaikka kansan suuri enemmistö kaikissa
mielipidemittauksissa oli osoittanut kielteisen kantansa.
Tuokin vain yksi osoitus harjoitetusta politiikasta, oltiin
porvarillisempia kuin itse porvarit.
Siinä kannatus ropisi ja jos jossain onnistuttiin oli se Vasemmistoliiton
vastaisessa politiikassa, seuraus oli, että Vasemmistoliittokin menetti
kannatustaan ja se puolestaan oli kasvattamassa koko vasemmiston tappiota.
20.03.2007
....voitonhuumassa
Vaaliyönä kokoomuksen Sauli Niinistö, joka turhautuneena Euroopan
keskuspankin vaatimattomiin tehtäviin, palasi kotimaan politiikkaan,
innostui kun vauhti oli parhaimmillaan, haukkumaan YLE:n viimeistä
vaalitulosennustetta. Taisi jo kommentointi sisältää ajatuksen, että
ennuste on tarkoituksellisesti manipuloitu. Siinä kuitenkin miehellä kirves karahti "omaan
nilkkaan". Vaaliennusteen oli laatinut kokoomuslaisen,
kansanedustajaksikin valitun, Eero Lehden firma Taloustutkimus Oy. Näinkö se
on, että ei ole kokoomuslaiseen luottamista vaikka omia olisi?
Takaisin
Etusivulle
|